Keltainen käsilaukku

Kiertäessäni muutama viikko sitten kaupoissa shoppailemassa tajusin haluavani keltaisen käsilaukun. Muutamia keltaisia laukkuja nimittäin tuli vastaan, mistä tajusin haluavani sellaisen. Sopivan kokoista eikä täydellistä muutenkaan tullut silloin vastaan, ja niinpä päätin tehdä sellaisen itse. 

Kangaskaupassa keltaiset kankaat olivat (ainakin vielä) vähissä, ainakin riittävän pirteät keltaiset. Muutamasta vaihtoehdosta päädyin tähän Smoothie pallo -kankaaseen. Kangas sitten odotteli kotona pöydällä viikon verran, kun etsiskelin sopivaa ohjetta ja inspiraatiota tekemiseen. Ohjetta en etsinnöistä huolimatta löytänyt haluamaanilaiseen laukkuun, joten sovelsin aiemmin tekemieni kassien ohjetta pienemmässä koossa. 

Keltaista väriä rauhoittamaan ja hieman ilmettä antamaan kaipasin kassiin myös jotain toista väriä. Keksin sitten, että vanhat uusiokäyttöä odottavat farkkuni olisivat tähän omiaan. Farkunsininen sopii hyvin yhteen tuon keltaisen kanssa. Ja tulihan siitä hyvä mieli, kun vanhojen farkkujen lahkeet saivat uuden elämän kassin pohjana ja hihnoina. 

Ei tästäkään täydellinen tullut. Käyttämäni tukikangas oli tähän hieman liian jämäkkää. Laukun etupuolelle tein liian ison taskun ja purinkin sen lopulta pois. Taskun läppä vain jäi ainakin toistaiseksi. Sille taskulle olisi kyllä ollut käyttöä, joten harmi, että jouduin sen purkamaan pois. Laukku on vain paljon paremman näköinen ilman sitä. 

Kerään nyt tällä koekappaleella käyttökokemuksia jonkin aikaa ja jos edelleen tykkään väriyhdistelmästä, teen varmaankin uuden, toivottavasti paremman version. Keltaista kangasta on vielä. Farkuistani ei enää riitä toiseen laukkuun, mutta mies pelasti pulasta: häneltäkin löytyi purettavaksi joutavat tummansiniset farkut. Ja mikä parasta: isompi koko, enemmän kangasta käytettäväksi. 

Pohja ja olkaimet vanhoista farkuista kierrätettyä kangasta. Vetoketjullinen puoli on laukun takaosa, tai ainakin sellaiseksi sen suunnittelin. 


Vuori on vaaleansinistä ulkoilukangasta. Sisäpuolella taskuja on riittävästi. 

Tässä sivukuvassa näkyy hieman etupuolen alkuperäinen tasku. Tarkoituksella tein sen niin isoksi, että menee osittain farkkuosan päälle. En kuitenkaan osannut ottaa huomioon pohjakappaleen lyhenemistä kulmien ompelun myötä. Etupuoli oli siksi taskun kanssa kokonaan keltainen - ei hyvä. 

Tästä on nyt poistettu tasku, vain taskun läppä jäi jäljelle. Valetasku siis. Ehkä läppäkin lähtee, mutta tuleeko tuosta sitten liian tylsä? Vetoketjun pääkin muuttunee vielä keltaisesta farkkuun. 

Kommentit