Latz-kassi

Karkkipaperikurssin tuloksena jäi mieleen muhimaan, mitä kaikkia muita roskia voisi hyödyntää kassien teossa. Ensimmäisenä mieleen tulivat Latz-kissanruokapussit, joita kertyy melkoisia määriä - tai yleensä siis ei kerry, vaan ne päätyvät suoraan roskiin. Otin nyt kuitenkin jonkin aikaa näitä pusseja talteen ja käytin ne kierrätyskassiin. Siis kassiin, johon aina väliaikaisesti keittiössä kokoan kierrätykseen meneviä pulloja, tölkkejä, mitä milloinkin. 

Halusin säilyttää pussien hopeiset reunat ja niinpä pussit on käytetty ihan sellaisenaan eli en irrottanut niiden takaosaa. Pussit on aseteltu limittäin pohjakankaaseen ja ommeltu siihen kiinni kaikista reunoistaan. Koska kassi on melko iso, en raaskinut päällystää sitä kristallismuovilla. Sitä paitsi totesin, että se olisi tässä tapauksessa ollut melko turhaa. Latz-pussit ovat riittävän muovisia itsessäänkin eivätkä ne ole ryppyisiä niin kuin karkkipaperit. Kassi ei myöskään joudu mitenkään erityisen kovaan käyttöön, joten uskoisin sen kestävän tällaisenaan. Ja sitten, kun ei enää kestä, niin vaihtukoon uuteen. 

Toistaiseksi en ole jatkanut näiden ruokapussien keräilyä, mutta jossain välissä voisin taas kerätä niitä satsin ja kokeilla, miten toimisi, jos ne ompelisi ihan suoraan toisiinsa kiinni. Luulen, että siten voisi saada jotain kivaa aikaiseksi...




Kommentit

Lähetä kommentti

Ajatuksia?