Kassikissan kassiviikko - olkalaukku

Äskettäin blogissani oli villasukkaviikko, jolloin esittelin alkusyksyn aikana syntyneitä sukkia. Nyt puolestaan käynnistyy kassiviikko.  Muutamia kasseja olen tehnyt tässä ihan lähiaikoina, mutta sen lisäksi on joitain jo vanhempia kasseja, joiden esittely täällä blogissa on jäänyt tekemättä, syystä tai toisesta. 

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee suosikkiolkalaukkuni, joka valmistui jo alkuvuodesta 2019! Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat noilta ajoilta, ja kuvissa kangas on uutuutta hohtava. Loput kuvat ovat viikko pari sitten otettuja ja niistä voi huomata, että kangas on jo hieman nuhjaantunut käytössä. Mutta eipä ihmekään, sillä tämä kassi on ollut hyvin ahkerassa käytössä - tai oli ainakin maaliskuuhun asti. Korona-aikana on tullut käytyä hyvin vähän missään ja vielä harvemmin niin, että olisin käyttänyt isoa olkalaukkua, joten kassi on saanut enimmäkseen lepäillä. 

Moni tykkää mieluummin hillityn yksivärisistä kasseista ja olkalaukuista, mutta itse tykkään tällaisista värikkäistä kankaista kassessa. Tämäkin kangas on oikeasti verhokangasta, mutta en oikein osaa kuvitella sitä verhoksi roikkumaan missään huoneessani. 


Yksi, mistä erityisesti tykkään (värikkyyden ohella) tässä kassissa, ovat vetoketjut. Sekä "päävetoketju" että sivutaskun kolmivetiminen vetoketju ovat löytöjä kirpputorilta. Varsinkin tuo sivutaskun hieman erikoinen vetoketju on suosikkini. Kukin noista kolmesta vetimestä toimii itsenäisesti eli taskun voi avata - niin halutessaan - kolmessa osassa.





 

Laukun vuori on heleän vihreää ulkoilukangasta ja sisällä on toisella sivulla kolme reilunkokoista taskua. 



Tätä samaa kangasta käytin myös kesähatun tekoon, kuva siitä löytyy tästä postauksesta Marimekko-kankaisten hattujen jälkeen (kolmas kuva). 



Kommentit