Tässä jatkoa kesälomareissuun, jonka
automatkasta ja
ensimmäisestä majapaikasta olen jo kertonut. Lomailu jatkui pienen autosiirtymän jälkeen edelleen Itä-Suomessa, tällä kertaa mökkeilyn merkeissä. Mökki oli kisuille ihan uusi vierailupaikka.
Kissamaiseen tapaan mökistä etsittiin ensin se turvallisimman tuntuinen paikka. Tupsulle, joka ei harrasta korkeita hyppyjä, se oli makuusopessa sängyn alla taimmaisessa ja pimeimmässä nurkassa. Miiru puolestaan valtasi itselleen parven, jonne kolmen pompun reitti kulki hellan päältä takan päälle ja siitä edelleen parvelle. Yhtä ihanaa paikkaa ei Miirulla olekaan tainnut olla missään, ei edes kotona: täydellinen oma rauha, hyvä tarkkailuasema ja paljon pehmusteita.
|
Parvelta on hyvä tarkkailla mökin elämää. |
|
Ihan paras paikka! |
Mutta mitä ihmettä? Kisut ovat tottuneet, ettei kyläpaikoissa pääse ulos. Myös mökillä ensimmäinen päivä, tulopäivä, kului sisällä, jotta mökki ehtisi muotoutua tukikohdaksi. Seuraavana päivänä kisuille kuitenkin tarjottiin mahdollisuus päästä ulos.
Avointa ovea lähestyttiin varovaisesti ja hieman epäluuloisesti, samoin sen jälkeen avautuvaan maailmaan piti suhtautua äärimmäisellä varovaisuudella. Olihan täällä ihan ihan eri näköistä kuin kotipihalla.
Hyvin nopeasti uteliaisuus vei voiton. Alkuun kisut pyörivät mökin ympärillä ja näkyvissä, mutta kun pihapiiri alkoi tulla tutuksi, rohkeus ja uteliaisuus vei niitä vähän kauemmaksikin. Kuinka kauas, sitä he eivät kerro, mutta veikkaisin liikkumisalueeksi noin sataa metriä mökin molemmin puolin. Aina välillä ne näyttäytyivät, ja yöt nukkuivat mökissä, eli olivat kuin kotonaan.
|
Kotona ei ole pihalla koivuja, joten pitihän se testata, miten se toimii kiipeilyyn. Taisi olla hieman liukas. |
|
Puuvajassa rapisi mielenkiintoisesti! |
|
"Hei, mennään tänne!" |
|
Joka paikka piti tietenkin tutkia. |
|
"Onpa iso juomakuppi." |
|
Tupsulle maistuivat päiväunet mökin rappusilla. |
Tupsu, metsäkissojen sukua, selvästi nautti olostaan tässä metsäisessä paikassa. Hiiriäkin löytyi sopivasti saaliiksi. Miiru tykkäsi myös kikkailla pihalla ja tutkia paikkoja, mutta kun lähtöpäivä koitti, oli se jo valmis lähtemään kotiin. Välillä tuntuu, että Miiru ymmärtää puhetta, mutta se on jo ihan toisen jutun aihe.
Kaiken kaikkiaan mökkireissu sujui siis mallikkaasti. Harmi, että mökille on niin pitkä matka, muuten siellä voisi käydä useammin ja pääsisi meidän metsäkissakin pörräämään mökkimetsässä.
kissojen paratiisi, vapaata ulkoilua :)
VastaaPoistaTämä oli niistä tosiaan jännä paikka, selvästikin!
Poista