Rantakassi ja -mekko

Rantakassi ja rantamekko tähän aikaan vuodesta? Mitä ihmettä? No, sitä ihmettä, että ihan kohta, eli muutaman päivän päästä, alkaa loma ja matka lämpimään!

Loma - ja matka - järjestyi aika nopealla aikataululla, vielä muutama viikko sitten ei ollut reissusta tietoakaan. Mutta sitten kun oli lennot kaukokohteeseen varattu ja majapaikka valittu, tuli mieleen, että rantakassi olisi kiva, sellainen vedenkestävä. Samoin olisi kiva uusi rantamekko.

No, rantamekkoja ei tähän aikaan vuodesta löydy kaupoista täällä meidän leveysasteilla. Päätin, että jos kangaskaupasta löytyy kivaa mekkokangasta, yritän tehdä mekon itse. Ja jos löytyy mitään kesäistä kangasta kassiin, teen myös sellaisen.

Kassiin löytyi akvaariokangasta. Käytin kassiin taas samaa kääntökassin ohjetta, millä olen aiemmin tehnyt sekä turkoosin että mustan MelliMello-kassin, sillä tykkään tuon kassin mallista ja se on myös helppo tehdä. Erona aiempiin tässä on vedenkestävän vuorin ja sankojen lisäksi se, etten laittanut väliin lainkaan tukikangasta. Kassin kun on tarkoitus mahtua matkalaukussa mahdollisimman pieneen tilaan ja olla muutenkin rento ja kevyt käyttökassi.


Kassin pohjan ja yläreunan sekä hihnojen piti alunperin olla keltaiset, mutta se kangas ei ollut vedenkestävää. Kotona totesin, että myös pohjan olisi hyvä olla vedenkestävä, eikä haittaisi, jos hihnatkin olisivat sellaiset. Niinpä suunnitelma muuttui ja tein vuorikankaasta (joka on ulkoilukangasta) myös pohjan ja hihnat. Vihreän vaihtoehtona olisi ollut tumma oranssi kangas. Kumpikaan ei ollut täydellinen, mutta vihreä oli vähemmän huono. Eiköhän tällä yhden rantaloman mene.

Tätä akvaariokangasta taidan jatkossa kokeilla vaikkapa sinisen tai pinkin vuorin kanssa, myös keltainen voisi olla pirteä.



Kokovihreä sisus, poikkeuksena pinkki vetoketju. 

Kääntökassi kun on, tätä voisi käyttää näinkin päin, mutta olisi aika vihreä...
Mekosta saatte nähtäväksi vain yhden hieman epäselvän kuvan. Muistin taas, miksi ompelen noita kasseja enkä vaatteita... Nappasin malliksi perusmekon Suuri käsityö -lehdestä ja piirsin sen koon mukaiset kaavat, mikä mittojen perusteella oli sopivin. Ja niillä mekosta tuli sitten ihan liian iso. Yritin ensin korjata tilannetta kaventamalla sivuista. Ei hyvä lopputulos. Niinpä ompelin mekkoon nauhat, jolla sen saa kursittua vyötäröltä pienemmäksi. Ei täydellinen, mutta ok lopputulos. Saas nähdä, tuleeko mekkoa käytettyä lomalla.


Oma haasteensa oli myös mekon kangas. En ole tottunut ompelemaan tuollaisia joka suuntaan joustavia kankaita (Orkidea-niminen kangas on 92% puuvillaa, 8% elastaania). Olipa ilo palata mekon ompelun jälkeen takaisin kassien pariin. 

Pieni mekkokipinä tästä kuitenkin jäi, joten ehkäpä ensi kesäksi harjoittelen tätä aluetta lisää. Olisihan noiden vaatteiden ompelusta hieman enemmän hyötyä kuin vain kassien ompelusta...

Kommentit