Kissauutisia maailmalta

Olen lukenut ranskaa aikoinaan koulussa ja opiskellessa vaikka kuinka monta vuotta, kirjoittanut siitä ällänkin. Joskus olen sitä siis ainakin jollain tasolla osannut, mutta käytön puutteessa se vähäinenkin kielitaito on rapistunut. Alkukesästä on tiedossa matka Ranskaan, ja niinpä halusin nyt alkaa karistaa ruosteita ranskantaitoni ympäriltä.

Päätin aloittaa kertailun ihan vain lukemalla kiinnostavia ranskankielisiä juttuja. Ja mikäpä olisi kiinnostavampaa kuin kissa- tai eläinaiheiset uutiset. Ensimmäisenä lueskelin Paris Match -lehteä. Tässä sieltä löytämistäni jutuista muutamia tiivistelmiä.

Jos jutut eivät muuten kiinnosta, niin tästä kannattaa selata läpi 50 kissakuvaa. Ne on otsikoitu '50 maailman kauneinta kissaa', mutta tietysti meistä jokaisen omat kissat ovat aina ne maailman kauneimmat. Kuvan nro 21 kissa muistuttaa muuten kovasti meidän Tupsua, kuonosta vain puuttuu hieman valkoista. :)


Kissojen auttaja Syyrian Aleppossa

Juttu kertoo Alaa-nimisestä miehestä, joka on jäänyt Syyrian Aleppoon sodan keskelle ihan vain huolehtiakseen kodittomiksi jääneistä kissoista. Kissojen omistajat ovat paenneet sotaa ja kissat ovat jääneet jäljelle. Osa kissoista on ollut kodittomia alun alkaenkin, saaneet ruokaa milloin mistäkin, mutta väen vähetessä kaupungissa on myös ruoka kissoille vähentynyt. Aluksi Alaalla oli hoidettavanaan 20-30 kissaa, nyt niitä on jo yli sata.

Ranskankielisen jutun yhteydessä (linkki juttuun otsikossa) on myös BBC:n video englannin kielisellä tekstityksellä. Siinä näkee Alaanin ja osan näistä hoidettavista kissoista.

Australian hallitus päättänyt tuhota 2 miljoonaa kissaa

Australiassa kotikissoista alkunsa saanut villikissakanta on kasvanut niin suureksi, että se koetaan jo vitsaukseksi. Kissa ei kuulu Australian mantereen luontaiseen eläimistöön ja niinpä se hyvänä saalistajana on uhka alkuperäiseläimistölle. Ilmeisesti esimerkiksi paikallinen kaniinilaji  (bandicoot-pumpulihäntäkaniini?) on jo hävinnyt sukupuuttoon kissojen takia.

Queenslandin yliopiston tutkimuksen perusteella mantereella on noin 20 miljoonaa villikissaa. Australian hallitus päätti tutkimuksen perusteella heinäkuussa 2015, että vuoteen 2020 mennessä on hävitettävä 2 miljoonaa kissaa. Tämä päätös sai eläinsuojelujärjestön (La Fondation Brigitte Bardot) älähtämään ja tutkijat tarkentamaan laskelmiaan.

Pensaikkoihin asennettujen kameroiden perusteella tutkijat tulivat lopulta siihen tulokseen, että kissoja on mantereella 2,1 miljoonasta 6,3 miljoonaan. Yksi tutkijoista toteaa, että pitäisi vielä tarkemmin selvittää alueet, joissa kissat ovat eniten haitaksi, ja hyödyntää villikoiria, dingoja, kissojen hävittämisessä.
--- Juttu oli julkaistu Paris Matchissa melko äskettäin eli 18.1.2017. En tiedä, mikä on viimeisin tilanne asian suhteen Australiassa.

Kissa, joka pysyttelee omistajansa haudalla

Nyt täytyy myöntää, että lunttasin lisätietoja Paris Matchin jutun lähteenä olleesta Daily Mailin jutusta. Ja hyvä niin, sillä ranskan kielinen juttu oli huomattavasti tätä niukempi, olisin jäänyt monta faktaa vähemmälle pelkästään sen perusteella.

Tämä kissa löytyy Indonesiasta. Sen omistaja kuoli vuosi sitten ja siitä asti kissa on viettänyt lähes kaiken ajan kuolleen omistajansa haudalla. Aina välillä se käy syömässä entisessä kodissaan, jossa edelleen asustavat kissan omistajan (emännän) lapset, mutta palaa sitten nopeasti takaisin haudalle. Kissa myös nukkuu yönsä haudalla.

Melkoista uskollisuutta, mutta kyllä käy tätä kissaa sääliksi.

*** Kissauutiskatsaus päättyy tällä erää tähän, mutta lisää saattaa tulla jatkossa, jos vain saan jatkettua ranskatreenauksiani.

Kommentit