Vanhasta verhosta kauppakassi

Kangasvaraston tyhjennys on sujunut vielä huonommin kuin lankavaraston. Sen verran olen kuitenkin saanut aikaiseksi, että yhdestä vanhasta verhosta tein tämän kauppakassin. Malli on sama vanha, jolla olen tehnyt kauppakasseja jo aiemminkin. Koska kuitenkin tehokkaasti jakelin kaikki tekeleeni eteenpäin joululahjoiksi, piti tehdä itselleni uusi. 






Tekovaiheessa mietin pitkään, millä värillä tekisin nuo sivuihin tulevat tereet. Keltainen houkutteli minua selvästi eniten, jotenkin olen tällä hetkellä kovasti hurahtanut mustan, valkoisen ja keltaisen yhdistelmään (ei se tosin vielä missään näy, mutta pian voinen esitellä jotain tuotoksia). 


Jopa photoshoppailin eri värivaihtoehtoja (keltainen, musta, punainen, valkoinen), mutta päädyin sitten kuitenkin tylsästi mustiin reunoihin. Minkä väriset reunat sinä olisit kassiin laittanut?



Kommentit