Joulukuu blogissa

Kovat oli suunnitelmat taas tänäkin vuonna tehdä blogiin jonkinlainen joulukalenteri, jossa joka päivä tulisi jotain jouluaiheista, vaikkapa vinkki itsetehtävästä joululahjasta. No, sitten tuli kiireet ja vaikka mitä ja niinpä kalenteri jäi taas tekemättä.

Parille nuorimmalle kummilapselleni tein tänä vuonna joulukalenteriksi sanaristikon. Ristikon ideana on siis, että joka päivä luukusta putkahtaa sen päivän sanan vihje ja jouluaattona koko ristikko on täytetty. Julkaisenpa ristikkopohjan täällä blogissakin, ja tästä jouluaattoon asti joka aamu putkahtaa uusi vihje julki. Aivojumppaa tämä ristikko ei varmaankaan paljon tuota helppoudessaan, mutta ehkäpä muuten vain iloa joulukuun aamujen harmauteen. 




Ristikkovihjeiden lisäksi muitakin postauksia joulukuussa toki tulee, jos vain jotain kerrottavaa ilmenee.

Ristikon 1. sana:
Huomenna alkava neljän viikon jakso.

Kommentit