Kissakankainen tunika

Somessa tuli vastaan mainos PaaPiin kaavakirjasta naisille. Päätin tilata, kun siinä näytti olevan kivoja mekkokaavoja. Samalla tilasin myös PaaPiin ihanista kankaista kahta kissakuvioista kangasta: turkoosia Piilo-kangasta ja vaaleanpunaista Onni-kangasta. 


Ensimmäisenä työn alle päätyi kirjasta tunika.

Tylsin vaihe alkamassa: kaavojen jäljennys kaava-arkille. Voi kun joku joskus keksisi tähän jonkin hyvän apuvälineen, esim. valitun mallin/koon viivat saisi hehkumaan kaavapohjassa tai jotain muuta luovaa. 

Toiseksi tylsin vaihe eli kankaan leikkaaminen. 

Kirjassa on useankin tunikan kaava ja ohjeet. Tein niistä hybridin eli varsinainen tunika on yhdestä mallista, hihat toisesta ja kaula-aukko kolmannesta. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, vaikkei näin vaaleanhaalea vaaleanpunainen olekaan paras väri minulle, kun olen niin haaleanvaalea itsekin. Tällä perusmallilla tunikan helma on myös omaan makuuni liian leveä.

Mutta kangas on ihana, nuo hauskasti erottuvat kissat ovat tietenkin näin kissaihmisen mieleen. Ja kirjassa oli hyvin selkeät ohjeet kaikkiin eri vaiheisiin. Sain ohjeiden avulla esimerkiksi kaula-aukosta varsin siistin.

Legginsien kanssa tämä tunika on mukava etätyöasu. 



Kommentit