Talitinttisukat

Meissä sukanneulojissa on selkeästi kolmea eri tyyppiä: perussukkaaja, kirjoneuloja ja pitsineuloja. Näistä ryhmistä sijoitun itse ehdottomasti kirjoneulojien joukkoon. Niinpä esimerkiksi Sissukat-sukkakirja oli hankinta, jota vastaan yritin kyllä hieman pyristellä, mutta lopulta päädyin sen kuitenkin ostamaan. 

Kirja onkin mainio, sillä siellä on lukuisia kivoja kirjoneulesukkamalleja hyvin selkein (isokokoisin) kaavioin. Lisäksi valtaosa, ellei peräti kaikki, kirjan ohjeista on Novitan Seitsemän veljestä tai Nalle -langoille. Ei siis tarvitse jahdata mitään erikoislankoja, vaan markettien valikoimalla pärjää melko hyvin. Värien kanssa saattaa toki tulla haasteita, kuten minullakin näissä tinttisukissa.

Tuosta kirjasta löytyy siis muun muassa näiden valloittavien talitinttisukkien ohje. Ohjeessa keltainen väri on Seitsemän veljeksen Auringonkukkaa. Minulla sattui kuitenkin olemaan kerä Tähkää kotona, joten aloitin nämä sukat sillä. Talitintteihin päästyäni olin jo ehtinyt kauppaankin ja ostin lintuihin sopivampaa keltaista eli tuota Auringonkukkaa. 

Vaaleansinisen osuuden alkaessa en vielä ollut kauppaan ehtinyt, mutta lankakoristani löytyi sopivaa heijastinlankaa, joten päätin kokeilla, toimisiko se tähän. Se on hieman paksumpaa kuin 7-veikka, mutta sopi tähän kuitenkin riittävän hyvin. Lisäksi sen heijastavuudesta, joka tosin ei kahdessa ensimmäisessä kuvassa erotu, tulee hieman lumisateinen vaikutelma, mikä sopii näihin kevättalvisiin sukkiin aika mainiosti. 

Kaupasta en edes löytänyt sopivaa vaaleansinistä enkä niin ollen voinut neuloa lintujen alapuolella olevaa osuutta toisella sinisellä. Heijastinlanka alkoi käydä vähiin, joten puolitin jäljellä olevan langan ja neuloin sillä niin pitkälle kuin sitä riitti. Ilokseni lanka riitti juuri ja juuri, toisessa kyllä yhden kerroksen vähemmän, mutta sen korvasin tähkä-kerroksella. 


Ruskeaa ei myöskään kaupasta löytynyt Novitan laareista, joten otin eniten ruskean muista langoista. Taisin shoppailla näitä lankoja Tokmannilla, joten tuo ruskeahko lanka on Kotikullan lankaa. Käytin samaa myös kärkiosan raitoihin, koska sinnekään en löytänyt ohjeessa mainittua väriä, ja toisaalta tätä ruskeaa nyt oli se kokonainen kerä, joten hyvä käyttääkin johonkin.

Tässä alimmassa kuvassa, jonka olen ottanut salamalla, erottuu sinisen langan heijastuksetkin. Eikös näytäkin kuin linnut olisivat lumisateessa? :) 


 Kaiken kaikkiaan hauska sukkaprojekti nämä talitinttisukat. Sissukat-kirjassa nämä olivat maaliskuun sukat. Ehkäpä neulon seuraavaksi tammikuun pupuset tai helmikuun helmisukat nyt, kun talvea vielä riittää. Niihin voisi sopia se sininen, jonka kaupasta löysin ja joka oli tinttisukkiin soveltumaton (epäsopiva heijastinlangan siniseen). 


Kommentit