Karkkisukkia

Päätän pitkän blogihiljaisuuden herkullisesti Novitan karkkisukilla, joita olen neulonut tässä syksyn mittaan.  Tässä sukkalehdessä on vielä monta ihastuttavaa ohjetta odottamassa neulomistani, mutta juuri nyt olen saanut tarpeekseni näiden väri-iloittelusta, joten pidän hieman taukoa ennen seuraavaa satsia. 

Blogitauolle ei ole mitään kummempaa syytä, on vain ollut olevinaan niin paljon kaikkea muuta tekemistä, että blogin päivitykset ovat jääneet väliin. Kissojen kuulumisista kiinnostuneille voin todeta, että kissoilla kaikki hyvin, mitä nyt hieman talven ja lumen masentamia tällä hetkellä ovat, varsinkin Tupsu. 

Mutta sitten itse asiaan eli näihin sukkiin. Niiden mallit ovat suoraan lehdestä, mutta useimpien kohdalla tein pieniä muokkauksia. Esimerkiksi polvimittaisia olen lyhentänyt nilkkamallisiksi. Tämä siksi, että olen todennut pitkien sukkien olevan monen mielestä hankalia käyttää. 

Lehden kansikuvasukat eli Super salmiakki -sukat neuloin aivan ensimmäisinä. Ensin kokopitkän mallin eli täydellisesti ohjetta noudattaen.  Näistä tuli juuri niin upeat kuin miltä ne kansikuvassa ovat. Alunperin vastaanottajaksi olettamani siskoni kuitenkin meni niiden kanssa puihin, kun totesi, ettei hän oikeastaan käytä pitkävartisia sukkia, kun "olen kotona aina olohousuissa". Päästin syvän huokauksen ja jatkoin näiden nilkkamallin neulomista, minkä olin jo aloittanut ajatuksenani antaa ne sukat hänen puolisolleen. 

Alla kuvassa näkyy salmiakkisukkien lyhennetty versio oikealla. Jätin varresta pois kettunaamat (vai mitä nuo esittäneekään) ja oranssipohjaiset pallorivit. Kokonaisvaikutelma pysyi ihan salmiakkisena. Näitä neuloessani siskoni, tuo maailman hankalin asiakas, oli löytänyt Novitan lehden kaupassa ja selannut sen läpi. "Oon enemmän pinkin ystävä, joten ehkä noi Pantteri Puumat oiskin paremmat."

Puuma-sukat olisivat olleet nekin polvipituiset eli eihän se olisi käynyt. Lehdessä on kuitenkin kaksi nilkkamittaisen Pantteri-sukan ohjetta: Lumipantterit ja Pantteri III. Valitsin näistä Pantterin ja neuloin sukat sen ohjeen mukaan, vaihtamalla vain keltaisen pinkkiin (tai anemoneen). Puuma-tekstiä en viitsinyt kirjoa tuohon varren mustaan kohtaan, koska en edelleenkään ole silmukoiden jälkikirjomisen ystävä, vaikka esimerkiksi salmiakkisukissa sitä taitoa pääsi treenaamaan. 

Siskolta en enää kysynyt  mitään. Hän saa nämä joululahjaksi ja toivottavasti tykkää. 



Pinkkien Puuma-sukkien jälkeen alkoi salmiakkiset ja mustasävyiset sukat riittää. Niinpä oli kiva siirtyä neulomaan raikkaampia Ässä Mix -sukkia. Tein niitäkin kaksi versiota: polvimittaiset (alkuperäinen ohje) ja nilkkapituiset. Pitkistä sukista jouduin jättämään kärjestä viimeisen karkkikuvion pois, koska muuten sukista olisi tullut liian isot. Pyrin kokoon 38, kuten ohjekin on, ja näin yhden kuvion poistamalla pääsin juuri siihen kokoon. 

Lyhyemmät sukat ovat menossa isompaan jalkaan, joten sen kärkeen kaikki ohjeen mukaiset kuviot mahtuivat, tosin jouduin aloittamaan kavennuksia tuon viimeisen mustavalkoisen kuvion kohdalla. Näissä lyhyemmissä muuttelin muutenkin hieman värejä toiveiden mukaisesti, esimerkiksi kantapää on musta violetin sijaan. 

Tämä Ässä Mix -malli oli näistä neulomistani suosikkiohjeeni. Selkeät kuviot oli helppo ja nopea neuloa, ja nämä näyttävät hauskoilta. 





Viimeisimmät karkkisukat - toistaiseksi siis - ovat Remix Cats -sukat. Näissäkin lyhensin vartta saadakseni sukista nilkkamalliset. Lyhentäminen onnistui varsin helposti jättämällä ohjeessa olleet joustinneuleraidat pois. Ensin neulomassani sukassa sijoitin 'Remix' -tekstin kärjen alkuun, missä sitä hiukan häiritsi kantapohjan kavennukset. Toisessa sukassa neuloin sen sitten jo varteen, mikä oli parempi ratkaisu, koska silloin myös 'cats' -tekstin pystyi neulomaan ihan ohjeen mukaisesti. 

Koska en tosiaan tykkää kirjoa silmukoita jälkikäteen, enkä toisaalta myöskään neuloa kolmella langalla yhtä aikaa, oioin värikkäiden pallojen kohdalla niin, että niiden ylimmät kerrokset on neulottu samalla värillä kuin edellinen kuvio, joka on vielä jatkunut tällä samalla rivillä. Alunperin varmaankin ajattelin, että kirjon ne kuitenkin jälkikäteen oikeanvärisiksi, mutta totesin sitten, ettei tuo pieni väriero haittaa ainakaan minua, joten tuskinpa sukkien tulevaa käyttäjääkään. 


Myös näissä sukissa koko kuvion neulomalla sukista tuli ohjeessa mainittua isommat, mutta se oli vain eduksi, sillä sukkien saajan koko on jotain 42:n tienoilla. 


Tässä vielä kertaalleen koko sukkakimara: 


Kommentit