Maailman synty -kalevalaneule ja pipo

Edellisen postauksen lopussa vilautin seuraavan projektin lankoja, ja ne muokkautuivat parissa viikossa toiseksi Kalevala-neuleekseni. Tämä on Jenna Kostetin Neulottu Kalevala -kirjasta poimittu Maailman synty. Lankana Jalovillan Uuhi, väreinä Luumu ja Kesä. 

Kultaisen käen neuloin Jalovillan Vuonasta ja vaikka se olikin kivantuntuista lankaa, minua häiritsi siinä langan paksuuden vaihtelu. Eihän siinä muuten mitään, sehän tuo vain ilmettä neuleen pintaan, mutta kun kuviovärin kerästä tuli samaan aikaan superohutta ja päävärin kerästä paksumpaa, ei kuvio päässyt parhaalla tavalla erottumaan. 

Toisin oli tämän Uuhi-langan kanssa. Lanka oli tasapaksuisempaa ja kun lisäksi vielä okrankeltainen kuvioväri pääväriä aavistuksen paksumpaa (olisiko värjäystekninen vaikutus, en osaa sanoa), erottuu kuvio tällä kertaa todella hyvin. Ja hyvä niin, sillä onhan se hieno kuvio. 

Ohjeen mukaisesti tein villapaidasta "hieman väljän". Ehkä hieman vähemmän väljä olisi ollut parempi, mutta kun tämä on tarkoitettu käytettäväksi takin sijaan ulkoillessa, niin väljyyttä toki tarvitaankin. Täytyy totutella itsensä villapaidassa ulkoilijaksi. Kerään siis kokemuksia tästä nyt syksyllä säiden kylmetessä.

Pääväriä tuli hankittua oikea määrä, sillä viimeinenkin kerä oli korkattava ennen kuin pusero tuli valmiiksi. Kuviolankaa ostin kaiken varalta kaksi kerää, sillä yhden kerän metrimäärä (230 m) oli pikkuisen alle ohjeessa mainitun 240 m. Loppujen lopuksi tuo yksi kerä kuvioväriä riitti juuri sopivasti, joten toinen kerä jäi käyttämättä. Myös pääväriä jäi melkein kokonainen kerä. 

Tein ylijäämälangoista puseroon sointuvan pipon. Puseron ohjeesta nappasin lintukuvion ja sen ala- ja yläpuolelle neuloin ketjukuviota. Olipas ihanaa tehdä pitkästä aikaa tällainen pieni työ! Pipohan valmistui päivässä, mikä oli piristävää muutaman viikon puseroprojektiin verrattuna. 

Pipon jälkeen minulla on edelleen keltaista lankaa melkein koko kerä, ja luumua jonkin verran. Vaikka keltainen päävärinä ei houkuttelekaan, niin taidan tehdä näistä lopuista langoista lapaset. Onpahan sitten täydellinen ulkoilusetti kasassa: pusero, pipo, lapaset.  


Lintukuvio taipui varsin täydellisesti pipoon. Neuloin resorin 88 silmukalla ja lisäsin sitten 8 silmukkaa = 96 silmukkaa. Lintukuvio on 32 silmukkaa leveä eli se meni tuohon silmukkamäärään kolmeen kertaan. 



Tässä pipo ja pusero kimpassa. Hmm, tähän puseroonhan olisi hyvin sopinut taskutkin, olisi hieman piristänyt pitkää helmaosaa.

Ja tässä lähes sama kuva, mutta pääsee tuo taustalla oleva ryijy paremmin näkyviin. Ryijy ei ole omaa tuotantoa, ainakaan vielä en ole innostunut tekemään sellaisia. Ostin ryijyn huutokaupasta reilu viisi vuotta sitten. Silloin niitä sai muutamalla kympillä. Tämäkin taisi maksaa hurjat 30 euroa tai jotain sitä luokkaa. Hyvä, että sittemmin ryijyt ovat kokeneet uuden nousun ja nyt niitäkin arvostetaan edes jonkin verran paremmin. 





Kommentit