Kissojen kesäloma maalla vm. 2025

Kissat olivat viime kesänä pari viikkoa lomailemassa maalla anopin luona, kun teimme kesälomareissun Pohjois-Suomeen ja -Norjaan. Se pariviikkoinen sujui siellä niin kivasti, ainakin kaikesta päätellen, että ajattelimme niiden olevan suorastaan innoissaan, kun taas pääsivät sinne meidän tämän kesän matkan ajaksi. 

Automatkat eivät koskaan ole kivoja Tupsum mielestä, olipa kohde mikä tahansa. 

 

Toisin kuin oletimme, eivät kissat riemastuneetkaan, kun pääsimme perille ja heille selvisi, minne oli tultu. Olisikohan muistissa ollut vielä se, että "hylkäsimme" ne sinne viime kesänä, mikä ei sitten ollutkaan ehkä niin kiva juttu? Joka tapauksessa kisut viettivät alkuun monta tuntia saunamökin parvella piilottelemassa, vaikka ovi vapauteen oli koko ajan auki. Ei kiinnostanut ulkomaailma yhtään. 

"Jaa-a, tänne taas hylkäätte meidät", tuumii Miiru. 

No, lopulta sentään ulkomaailma alkoi kiinnostaa. Tämän jälkeen Tupsu ei saunamökissä käynytkään kuin muutaman sekunnin piipahduksilla, muu aika kului ulkosalla ja ennen kaikkea puupinojen päällä makoillen eli viime kesän suosikkipaikassa. 

Tiesimme Tupsun viihtyvän ihan tyytyväisenä - alkushokin jälkeen - puupinoilla. Miiru sen sijaan kaipailee välillä enemmänkin ihmisseuraa ja arvostaa myös sisätilojen mukavuuksia. Niinpä ajattelimme tutustuttaa sitä hieman viime kesää paremmin talon omaan kissaan, Keaan. Toiveissa oli, että ne olisivat kaverustuneet ja vaikkapa parin viikon loppupuolella nukkuneet tyytyväisenä vierekkäin. 

Ystävyyttä ei saatu aikaan. Sen sijaan kyllä ennen kuulumattomia sähinä-ääniä Miirusta, kun hän oli kopassa ja Kea tuli hieman haistelemaan. Sähinät rauhoittui, kun Miiru pääsi kopasta pois, mutta hyvin pian Kean mielenkiinto tutustumista kohtaan jo lopahti. Lopputulos: välinpitämättömät business-välit, jos sitäkään. 

Meidän reissu oli kesä-heinäkuun vaihteessa. Aikataulullisista syistä veimme kissat maalle jo juhannuksena, joten niiden siellä oleskelu venyi melkein kolmeen viikkoon. Tuolloin oli vielä huonoa keliä, ja välillä todellakin huonoa, melkein myrskyistä. Se ei tainnut parantaa heidän viihtyvyyttään siellä. Lisäksi pääskyset pelottelivat kisuja oikein urakalla. 

Miiru pääskysiltä piilossa

Saavuimme reissusta kotiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Heti keskiviikkona ajelimme hakemaan kisuja kotiin. Minä ikioptimistina kuvittelin, että Miiru kirmailisi heti vastaan kuullessaan ääneni. No, ei kirmaillut. Meni monen monta tuntia, ennen kuin se suostui tulemaan esiin piilopaikastaan. Yleensä Miiru ei paljoa mau'u, mutta nyt oli kovasti palautetta kerrottavana, joten sen maukumisen kuuli jo ennen kuin tuli esille. Tupsu sen sijaan oli heti tavattavissa nukkumassa puupinon päällä sille tyypillisen rentona. 

Jossain vaiheessa iltapäivää nappasin Tupsun sisälle saunamökkiin ja laitoin jo autovaljaat päälle. Ajattelin, että Miiru ilmestyy pian ja pääsemme sitten paluumatkalle. Kun Miiru sitten lopulta ilmaantui, sain sen otettua syliin ja tilanne vaikutti jo varsin lupaavalta kotimatkaa ajatellen. Vaan sitten alkoikin mennä pieleen. 

Kun mieheni lähestyi meitä, Miiru meni jonkinlaiseen paniikki- ja pakomoodiin ja alkoi pyristellä pois sylistäni. Tyrkkäsin sen miehelle ajatellen, että hän saisi Miirusta napakan kuljetusotteen. Mutta Miiru laittoi kaikki aseensa eli kynnet peliin ja sätki ja rimpuili ja raapi niin, että se oli pakko päästää irti. Kun tähän perään vielä selvisi, että Tupsu oli oma-aloitteisesti avannut saunamökin oven ja lähtenyt pakosalle, oli pakko todeta, että olimme alkutilanteeseen nähden pahasti miinuksella kissojen kotiinpaluun osalta. 

Meni monen monta tuntia ennen kuin Miiru seuraavan kerran edes näyttäytyi. Tupsua en nähnyt ollenkaan, mutta onneksi mies sai hänestä myöhään illalla näköhavainnon, niin tiesimme, ettei se ainakaan ollut jäänyt valjaista kiinni mihinkään. Minun oli ollut tarkoitus ajella kotiin vielä samana iltana, mutta ilman kissoja en viitsinyt lähteä. Asetuimme nukkumaan saunamökkiin melko levottomin mielen, ovi oli jätetty raolleen. Oi mikä onnenhetki se olikaan, kun puoliltaöin Miiru saapui sisälle maukuen, söi hieman ja hyppäsi sitten paijailtavaksi meidän viereen. Suljin saunamökin oven, ja aamulla ajelin kotiin Miirun kanssa. Tupsua ei vieläkään näkynyt. Mies jäi maalle vielä torstaiksi, onnistui nappaamaan Tupsun kiinni ja ajeli anopin autoa lainaten illalla/yöllä kotiin Tupsun kanssa.

Ainakin Miiru oli yhtä onnellinen kuin minä päästyään kotiin. Tupsu olisi kenties voinut jatkaa maalaiselämääkin, mutta taisi sekin loppujen lopuksi tykätä palata omalle reviirilleen. 

Vaikka loppu hyvin, kaikki hyvin, eikä mitään traumoja loppujen lopuksi vaikuttanut jääneen Miirullekaan, mietin, että ehkä jatkossa emme reissaa kesäisin, jolloin hoitajia on vaikea saada kotiin.