Hyvä päivä -kassi pingviinivuorella


Viime viikonloppuna oli siis kassikurssi. Ainoa laatuaan tänä syksynä, sillä useampia en löytänyt. En saanut tästä kurssista ihan niin paljon irti kuin olisin halunnut. Kun kassimalleissa oli täydellinen valinnanvapaus satojen mallien joukosta, en lopulta osannut valita mitään. Niinpä päädyin tekemään ensimmäisenä kurssipäivänä ihan peruskassin. Panostin siinä kuitenkin tuohon vetoketjun asetteluun hieman yläreunasta lasketusti. 

Kankaiden löytämisessä oli myös omat haasteensa. Oikein mikään ei inspiroinut, mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen tähän löytämääni 'Tänään on hyvä päivä' -kankaaseen. Ja varsinkin kirkkaankeltaiseen pingviinivuorikankaaseen! Se pingahtaa kassin sisältä kivan pirteänä yllätyksenä. Näissä kuvissa keltainen on haaleampi kuin oikeasti. 

Kurssin myötä tuli tutuksi Decovil-tukikankaat. Sitä löytyy ohuempaa ja paksumpaa versiota. Tässä kassissa käytin ohuempaa, ja se antoi varsin mukavan ja riittävän ryhdin kassille. 







Kommentit