Kissanminttukivaa

Kissat saivat lahjaksi kissanminttulelut, molemmat omat ihan varmuuden vuoksi. Olin tietenkin iloinen lahjasta, mutta hieman skeptinen kissanmintun vaikutuksesta meidän katteihin, sillä joskus aiemmin kokeiltuna en huomannut sen tehoavan. 

Totta kai laitoin lelut heti testiin, kun tulin kotiin. Tupsu pääsi ensimmäiseksi testaajaksi, sillä Miiru oli ulkoilemassa. Tupsu oli ollut koko päivän sisällä ja ulkoiluhalut olivat luonnollisesti kovat. Heilautin lelua sen nenän edessä juuri ennen, kuin avasin ulko-oven. Tupsu nuuhkaisi, mutta meni ulos. Se siitä sitten, ajattelin, mutta sitten tapahtuikin aika ihmeellistä. 

Sen sijaan, että olisi rientänyt tutkimaan reviiriään Tupsu kääntyikin takaisin sisälle, hieman ihmetellen itsekin käytöstään. Sitten seurasikin monen minuutin piehtarointi kissanminttuisen pikkutyynyn kanssa. Ei siis epäilystäkään: kissanmintun taika toimi. 

Aikansa piehtaroituaan Tupsu sitten lopulta päätti lähteä ulos. Hetkisen mietin, uskallanko päästää, kun jos se on niin kissanminttukännissä, että tekee jotain harkitsematonta! No, päästin ulos eikä mitään sattunut. Paitsi se sattui, että samalla ovenavauksella sisään tuli Miiru, joka heti haistoi Tupsussa jotain outoa. Mutta siitä lisää toiste.




Tältä kissanminttuinen lelu näytti heti ekan mähmäilykerran jälkeen!

Lahja saatiin viikko sitten. Ensihuuma lelua kohtaan on hälvennyt, mutta tyyny saa kuitenkin pienen paijailun osakseen joka ilta. Tuntuu siltä, että tämä "kissanminttutömpsy" on meidän kissoille kuin viinilasillinen ihmisille. :)

Taidan pian kätkeä lelut hetkeksi kaappiin ja ottaa esille "uusina" jonkin ajan päästä.
Huomenna julkaisen videon Tupsun kissanminttuilusta, joten pysyhän "kuulolla".


Sallalle kiitos leluista!

Kommentit