Voisi kai sanoa, että huutokaupoissakäynti on yksi harrastuksistani. Käyntini tosin rajoittuvat pitkälti yhteen ja samaan paikkaan, mutta sen noin kuukauden välein järjestettävissä huutokaupoissa tulee useimmiten käytyä. Vähintäänkin käyn katsomassa, mitä tavaroita olisi tarjolla, ja saatan tehdä ennakkotarjouksia joistain tavaroista, jos en jaksa - tai olevinaan ehdi - istua tuntitolkulla varsinaisessa huutokaupassa.
Aina välillä tulee tehtyä kivoja löytöjä edullisesti, välillä sitten taas tulee hankittua jotain ihan tarpeetonta.
Lokakuun huutokaupasta mukaani lähti vihreäsävyinen retrokangas. Ajattelin tietenkin, että siinäpä kivaa kangasta kassien materiaaliksi. Vanhat verhot ovatkin saaneet uutta elämää parin kassin muodossa, mutta kangasta on vielä runsaasti jäljellä.
Ensimmäisenä tein "muovipussinkorvikekassin". Tämä kassimalli, mistä en alunperin ollut kovin innoissani, on noussut yhdeksi suosikeistani, ihan vain siksi, että se tosiaan taittuu niin pieneen ja mahtuu mukavasti vaikkapa käsilaukkuun varakassiksi.
Tämä kangas on minusta niin upea, että halusin käyttää sitä myös toisenlaiseen kassiin. Minulla oli jäljellä vihreää ulkoilukangasta rantakassin materiaaleista ja kun se oli sopivasti juuri samaa vihreää, mitä kassistakin löytyi, päätin tehdä vuorin siitä. Lopputuloksesta tulikin sitten hieman liian vihreä...
Jos joku on kovasti vihreän ystävä, niin hihkaiskoon kommentteihin, ja kassi on sinun!
Luulen, että lopuista kankaista teen noita kauppakasseja, sillä siihen kangas sopi todella hyvin.
No, äskettäisestä marraskuun huutokaupasta tarttui mukaan jotain ihan muuta, mutta koska pyrin pitämään nämä postaukset kohtalaisen lyhyinä, jääköön sen aarteen esittely toiseen kertaan.
Aina välillä tulee tehtyä kivoja löytöjä edullisesti, välillä sitten taas tulee hankittua jotain ihan tarpeetonta.
Lokakuun huutokaupasta mukaani lähti vihreäsävyinen retrokangas. Ajattelin tietenkin, että siinäpä kivaa kangasta kassien materiaaliksi. Vanhat verhot ovatkin saaneet uutta elämää parin kassin muodossa, mutta kangasta on vielä runsaasti jäljellä.
Ensimmäisenä tein "muovipussinkorvikekassin". Tämä kassimalli, mistä en alunperin ollut kovin innoissani, on noussut yhdeksi suosikeistani, ihan vain siksi, että se tosiaan taittuu niin pieneen ja mahtuu mukavasti vaikkapa käsilaukkuun varakassiksi.
Kankainen muovipussin korvike |
Jos joku on kovasti vihreän ystävä, niin hihkaiskoon kommentteihin, ja kassi on sinun!
Luulen, että lopuista kankaista teen noita kauppakasseja, sillä siihen kangas sopi todella hyvin.
No, äskettäisestä marraskuun huutokaupasta tarttui mukaan jotain ihan muuta, mutta koska pyrin pitämään nämä postaukset kohtalaisen lyhyinä, jääköön sen aarteen esittely toiseen kertaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?