Minulla on ollut kaksi ihanaa mummoa. Äidinäiti muodostui heistä läheisemmäksi, siinä mummolassa tuli vietettyä pitkiä aikoja kesälomilla ja käytyä lapsuudessa ja nuoruudessa muutenkin usein.
Mummo oli ehdottomasti kissaihminen. Tässä aiemmassa postauksessa hänestä hieman kerroinkin.
Viimeiset vuodet mummo joutui viettämään palvelukodissa, ja ihan viimeiset kuukaudet elämästään hän oli hyvin huonossa kunnossa. Pääsiäisenä 2015 olimme taas sukuloimassa Itä-Suomessa, kissat mukanamme. Päätin, että otamme kissat mukaan, kun menemme tapaamaan mummoa. Arvelin, että kissaihmisenä hän saattaisi tykätä siitä.
Kissoille palvelutalo oli pelottava paikka. Outoja hajuja ja outoja ääniä. Sitten vanhin ihminen, mitä ne koskaan ovat nähneet. Ihminen, josta ei huoneeseen astuessa oikein tiennyt, nukkuuko vai onko valveilla - onko edes elossa.
Mummo oli aseteltu sängyssään istuvaan asentoon. Käteen oli unohtunut puoliksi syöty leipäpala, silmätkään eivät liikkuneet, kun tervehdimme häntä. Alku ei vaikuttanut lupaavalta.
Kun huoneen ovi oli kiinni ja siten kissojen pakoreitti estetty, päästimme ne ulos kopastaan. Paikka oli tosiaan niin pelottava, että uteliaisuudesta ei ollut tietoakaan. Miiru pakeni samantien takaisin koppansa perimmäiseen nurkkaan eikä Tupsukaan, tuolloin vielä pentu, paljon rohkeampi ollut.
Pienestä vastahakoisuudestaan huolimatta nostin Tupsun mummon ulottuville. Kun mummolle oli vielä saatu silmälasit nenälle ja hän näki, että siinähän oli ihan ilmielävä kissa käden ulottuvilla, syttyi silmiin tuike, joka niistä oli jo kauan puuttunut. Suu muikistui hymyyn ja puhettakin alkoi tulla. Tämä eloonherääminen tuntui ihan ihmeeltä.
Tämä jäi viimeiseksi kerraksi, kun tapasin mummoni. Hän nukkui pois reilu kuukausi tämän vierailun jälkeen. Tämän arvokkaampaa vierailua eivät meidän kissat varmaankaan koskaan enää tee. Olen niin iloinen, että kävimme kissojen kanssa mummoni luona.
Sitten, kun itse olen niin vanha ja huonokuntoinen, että joudun olemaan jossain hoitokodissa, toivon, että siellä olisi kissa tai pari meitä asukkaita ilahduttamassa.
Mummo oli ehdottomasti kissaihminen. Tässä aiemmassa postauksessa hänestä hieman kerroinkin.
Viimeiset vuodet mummo joutui viettämään palvelukodissa, ja ihan viimeiset kuukaudet elämästään hän oli hyvin huonossa kunnossa. Pääsiäisenä 2015 olimme taas sukuloimassa Itä-Suomessa, kissat mukanamme. Päätin, että otamme kissat mukaan, kun menemme tapaamaan mummoa. Arvelin, että kissaihmisenä hän saattaisi tykätä siitä.
Kissoille palvelutalo oli pelottava paikka. Outoja hajuja ja outoja ääniä. Sitten vanhin ihminen, mitä ne koskaan ovat nähneet. Ihminen, josta ei huoneeseen astuessa oikein tiennyt, nukkuuko vai onko valveilla - onko edes elossa.
Mummo oli aseteltu sängyssään istuvaan asentoon. Käteen oli unohtunut puoliksi syöty leipäpala, silmätkään eivät liikkuneet, kun tervehdimme häntä. Alku ei vaikuttanut lupaavalta.
Kun huoneen ovi oli kiinni ja siten kissojen pakoreitti estetty, päästimme ne ulos kopastaan. Paikka oli tosiaan niin pelottava, että uteliaisuudesta ei ollut tietoakaan. Miiru pakeni samantien takaisin koppansa perimmäiseen nurkkaan eikä Tupsukaan, tuolloin vielä pentu, paljon rohkeampi ollut.
Pienestä vastahakoisuudestaan huolimatta nostin Tupsun mummon ulottuville. Kun mummolle oli vielä saatu silmälasit nenälle ja hän näki, että siinähän oli ihan ilmielävä kissa käden ulottuvilla, syttyi silmiin tuike, joka niistä oli jo kauan puuttunut. Suu muikistui hymyyn ja puhettakin alkoi tulla. Tämä eloonherääminen tuntui ihan ihmeeltä.
Ja voi että, miten paljon mummo tykkäsi! Mummo ei enää loppuaikoina muistanut minuakaan, mutta kissarakkaus kumpusi jostain syvältä sisimmästä.
Tämä jäi viimeiseksi kerraksi, kun tapasin mummoni. Hän nukkui pois reilu kuukausi tämän vierailun jälkeen. Tämän arvokkaampaa vierailua eivät meidän kissat varmaankaan koskaan enää tee. Olen niin iloinen, että kävimme kissojen kanssa mummoni luona.
Sitten, kun itse olen niin vanha ja huonokuntoinen, että joudun olemaan jossain hoitokodissa, toivon, että siellä olisi kissa tai pari meitä asukkaita ilahduttamassa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?