Kun Tupsu tuli meille

Se oli vuodenvaihdetta kaksi vuotta sitten, kun haimme Tupsun meille. Siksi uuden vuoden ensimmäinen postaus kertokoon Tupsun ensihetkistä meillä. Samalla saatte nähtäväksi Tupsun pentuaikaisia kuvia. Pienestä peikonpoikasesta on kasvanut komea, iso katti!

Tupsu syntyi maalaistaloon, jossa oli ainakin kolme isoa, mahtavaa mustavalkoista kissaa. Ne näimme hakuvierailujemme aikana, saattoi niitä olla jokunen lisää vielä ulkoilemassa. Tupsu oli pentueestaan viimeinen jäljellä, se kun oli ujona aina piiloutunut hakijoilta ja niinpä reippaammat sisarukset oli viety ennen sitä. Tupsu oli myös ainoana pentueesta pitkäkarvainen, niin meille kerrottiin. Emo oli kyllä samanlainen turaturkki kuin Tupsukin. 

Meitä Tupsu ei liikaa ujostellut, vaan leikki kanssamme, kunnes väsähti, ja aloitti kokoonsa nähden suhteettoman kovan kuorsauksen. Pikku kisuliini oli jo muille varattu, mutta varaajat eivät olleet tulleet noutamaan kissaa sovittuun aikaan. Kun olimme käyneet ensimmäisen kerran katsomassa Tupsua, sovimme, että odotellaan vielä seuraavaan päivään, tulevatko ensimmäiset varaajat hakemaan kissan tai ilmoittelevatko jotain itsestään. No, niitä ei kuulunut eikä näkynyt, joten me haimme Tupsukaisen ja lähdimme ajelemaan kotia päin. 

Matka uuteen kotiin on alkamassa.
Parituntisen automatkan ajan Miiru oli samalla penkillä omassa kopassaan. Mahtoiko haistaa, että viereisessä kopassa oli jotain outoa... 

Kotona sitten riitti ihmeteltävää. Miirun saapumisesta oppineena avasimme Tupsulle kopan oven pienessä tilassa, kylpyhuoneessa. Joko juuri se toimi hyvin tai oli Tupsun kohdalla aivan turha varotoimi. Joka tapauksessa Tupsu ei kauaa kylppärissä viihtynyt, vaan lähti hyvin määrätietoisesti tutkimaan uutta kotiaan. Miiru seurasi perässä sopivan välimatkan päässä, ja ihmetteli tätä pientä mustavalkoista otusta.








Kun Tupsu hetkeksi simahti sohvalle, koitti Miirulle tilaisuus nuuhkia tulokasta.
Ja taas mennään!









Ja jotta totuus ei unohtuisi kaikkien pentukuvien jälkeen, tällainen Tupsu-hupsu tätä nykyä on:


Kommentit