Viime lauantaina sää oli lähes mitä mainioin. Ei aivan niin lämmin kuin perjantaina, mutta kuitenkin tuntui ihan kesältä. Pihalla tarkeni ja siellä tulikin vietettyä valtaosa päivästä. Kisut myös, vaikka ne tuntuivatkin enimmäkseen vain lepäilevän milloin varjossa, milloin auringossa.
Illan tullen raivasin pihalta tavaroita pois, kun yhtäkkiä minua kohti tassuttelikin Miiru suussaan kaikkien aikojen isoin saaliinsa. Olin kiikuttanut kamerankin pois juuri hetkeä aiemmin, joten en saanut tätä silmiäni hämmästyttänyttä tapahtumaa ikuistettua digitaalisesti. Verkkokalvoilleni kuva on kyllä syöpynyt.
Luulin ensin, että saalis olisi muhkeahäntäinen orava. Ei ollut. Sen sijaan se oli pupu - ei mikään lemmikkipupu, mutta jäniksen tai rusakon poikanen. Semmoinen suloinen kuitenkin. Voi ei, oli ensimmäinen ajatukseni, kun tämän tajusin.
Pupu oli haavoittunut, olihan Miiru tietenkin hyökännyt kimppuun ja kantanut sitä suussaan jonkin matkaa. Tipautettuaan saaliinsa maahan Miirukin vaikutti hieman hämmentyneeltä, mitä nyt tehdä sillä, olihan se aika iso. Pupupoloinen vaikutti aluksi menetetyltä tapaukselta, mutta sepä virkosikin hetken kuluttua ja säntäsi pakoon. Se oli tietysti virheliike, sillä liikkuminen sai Miirun mielenkiinnon taas hereille.
Tässä vaiheessa tapahtui väliintulo. Miiru vietiin sisälle, ja autokatoksen suojiin, ja rengaspinon taakse piiloon kipittänyt pupunen pääsi hetken mietinnän jälkeen ämpäriin. Haava kaulassa ei onneksi vaikuttanut pahalta. Mies otti ämpärin pupuineen ja lähti palauttamaan pupusta sinne suunnalle, mistä Miiru oli sen kanssa hetkeä aiemmin tullut. Ehkäpä sieltä löytyisi pupun emo tai ainakin jotain tuttua.
Tällä palautusreissulla kävi hyvin, sillä naapurustosta löytyi perhe, jolla on tapana hoivata haavoittuneita metsänasukkeja kuntoon. Pupujussi pääsi sinne parantelemaan haavojaan ja keräämään voimia. Kunhan se on tervehtynyt ja hieman kasvanut kokoa, ei sillä enää ole vaaraa joutua kissan saaliiksi.
|
Saalis ja saalistaja |
|
Tässä vaiheessa pupun tilanne vaikutti huonolta. |
|
Pakoyrityksen jälkeen. |
|
Matkalla turvaan ämpärin pohjalla. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?