Kotimatka ja kotiinpaluu

Kylläpäs onkin mukava olla kotona. Palasimme jo eilen lauantaina, sillä halusimme välttää pahimman juhannusruuhkan. Jonain vuonna ollaan palattu sunnuntaina ja se paluuruuhkamatelu on kyllä rasittavaa - ja vielä rasittavampaa kissojen kanssa. 

Automatkat sujuivat taas tuttuun tapaan. Miiru matkusti kopassa eikä päästänyt edes pienen pientä miukaisua kummallakaan matkalla, ei meno- eikä paluumatkalla. Paluumatkahan jakautui kahteen osaan, sillä juhannusaattona siirryimme mökiltä "kissamummolaan" viimeiseksi yöksi ennen kotiin paluuta. 

Se yö olikin aikamoinen - Tupsu aloitti mahdottoman konsertin yhden aikoihin yöllä eikä siihen tullut loppua ollenkaan. Ulkoilumahdollisuutta ei nyt ollut, eikä ollut myöskään autotallia niin kuin kotona, minne viedä maukuja muiden unia häiritsemästä. No, mies keksi ratkaisuksi viedä Tupsun autoon loppuyöksi ja sinnehän se sitten päätyi. Ikkunat pikkuisen raolleen, mutta muuten siinä keskellä yötä ei erityisemmin alettu varustaa autoa kissayöpymistä varten. 

Pelkäsin, että Tupsu tekisi sinne tarpeitaan yön aikana tai muita tuhoja, mutta onneksi mitään tällaista ei tapahtunut. Kissankarvoista päätellen auto oli kyllä tutkittu perinpohjin, yleensähän oleskelu rajoittuu takapenkille turvavyön mahdollistamalle alueelle. Aamuseiskalta hain Tupsun autosta pois. Se makaili siellä silloin varsin tyytyväisen oloisena takapenkillä. Nukuimme vielä pari tuntia ja Tupsukin pysytteli sen ajan ihan hipihiljaa. 

Mutta takaisin automatkoihin. Se juhannusaaton siirtymä oli vain tunnin mittainen. Tupsu oli alkumatkan melko levoton. Tuli olo, että se ei olisi halunnut erota rakkaaksi käyneestä metsästä. 
Eilinen automatka oli sitten se pitempi rykäisy eli kaikkiaan viitisen tuntia. Siitä ensimmäiset 1,5-2 tuntia Tupsu maukui, vinkui, läähätti ja haki paikkaansa milloin sylissä, penkillä, kopan päällä, kaikkialla, mihin turvavyö vain venyi. Samaan aikaan Miiru makaili ja nukkui tyynen tyytyväisenä kopassaan. 

Kaipa sitten jonkinlainen väsymys vei voiton Tupsusta tai se muuten vain antoi periksi. Paras paikka löytyi taas kopan päältä, vaikka se penkin kaltevuudesta johtuen onkin hieman vino taso ja liukaskin pinnaltaan, joten Tupsu aina pikkuhiljaa valui sitä alaspäin. Jostain syystä siinä on kuitenkin oltava.


Takatassuilla tukeva pito penkin selkämyksestä, niin kopan päällä pysyy jotenkuten. 

Kopan päältä näkee hyvin myös eteenpäin. 




Kotona koitti sitten vapaus. Ihan ensimmäisenä kisut suuntasivat sisälle taloon, tekivät nopean tupatarkastuksen, ja sitten mentiin tutkimaan pihan pensaat. Siellä oli selvästikin käynyt vierailijoita, sen verran tarkasti pensaiden oksia nuuhkittiin. 


Hajujen tutkimista kahden kissan voimin. Miirusta näkyy vain raitahäntä. 

"Kuka on käynyt pensaassani?"

Tänään sunnuntaina vierailija on jo selvinnyt, mutta siitä lisää myöhemmin!

Miiru asettui illalla lempipaikkaansa sohvalle jalkojen väliin, lempivilttinsä päälle. Ja oli onnellinen. Kyllä kotona on ihana olla!



Kommentit