Kuminauhan pujotus insinöörimäisesti

Kun tuossa joku aika sitten ompelin pihakeinun pehmuisteisiin uudet päälliset, ulkoistin kuminauhan pujotuksen miehelleni. Sitä ennen yhteen kappaleeseen ähelsin itse kuminauhan perinteisesti hakaneulaa apuna käyttäen.

Se oli kovin tuskaisaa, kun sattui kohdalle huonohko hakaneula. Se aukesi vähän väliä ja nipisti minua inhottavasti sormeen. Lisäksi se taipui ja vääntyili pujotuksen aikana. Kun olin tuon yhden ja ensimmäisen saanut pujotettua, totesin, että tässähän on miehen mahdollisuus osallistua myös päällisten tekoon. Niinpä hän sai tehtäväkseen kuminauhojen pujottamisen.

No, insinööri kun on, kehitteli hän tähän puuhaan insinöörimäisen ratkaisun. Ja se ratkaisu olikin niin näppärä, että samalla tekniikalla hoidin ihan tyytyväisenä itse pari viimeistä kuminauhaa!

Koska hyviä ideoita on aina mukava jakaa eteenpäin, tässä tämä pujotustapa myös teille tiedoksi.

Ratkaisun avain on alla olevassa kuvassa näkyvä poimintatyökalu. Se taipuu ja sen toisesta päästä tulevat esiin kiinnittimet, joihin kuminauhan voi nipistää kiinni pujotusta varten. Näitä löytää mm. Biltemasta, Motonetistä tai vaikkapa Kärkkäiseltä (tosin tuossa Kärkkäisen tuotteessa ei kerrota, onko sen varsi taipuisa vai ei).


Tämä tietenkin toimii apuvälineenä vain silloin, kun kuminauhakuja on sen verran iso, että tämän saa pujotettua siitä läpi. Näissä keinun päällisissä työkalu mahtui kujaan mainiosti. 

Vaihe 1. Työkalu pujotetaan kuminauhakujan läpi. 

Vaihe 2. Kuminauha kiinnitetään päästä esiin tuleviin kiinnittimiin. 

Jatkovaiheista ei ole kuvia, mutta kuminauha yksinkertaisesti vedetään tämän avulla kuminauhakujan läpi. Sen verran tarkkana pitää olla, ettei kisko kuminauhaa niin kovasti, että se irtoaa tuota kiinnittimestä. Jos niin käy, voi yrittää kaapata se uudestaan kiinni kujan sisällä tai aloittaa homman alusta.

Kommentit


  1. Vau täytyykö etsiä tuollainen, olen tähän asti käyttänyt nk. turvahakaneulaa. Niitä on vain yksi jäljellä (yli 40v)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksia?