Mökkielämää

Ilman lämpötila on 11 astetta, järvessä vesi 15-asteista, luoteistuuli puhaltaa 6 m/s. Ei ihan parhaat mökkikelit, mutta minkäs teet. Suomen kesä on mitä on. Onneksi on tuo loistava keksintö nimeltään sauna. Parhaillaankin se lämpiää ja ihan kohta sinne jo pääsee. Sitä odotellessa kirjoittelen tätä blogia saunan vilpoisalla ulkoterassilla. iPhone hyytyi jo, kuten aina vähän viileämmissä olosuhteissa. :)

Viileästä säästä huolimatta mökkeily on sujunut mukavasti. Talviturkkikin on tullut heitettyä. Eilen saunakavereina oli vesihirmuja eli 9- ja 12-vuotiaat veljenlapset. Kylmä vesi teki sen, että järvessä ei sentään viivytty pitkiä aikoja, mutta siellä piti käydä sitten sitäkin useammin. Eihän vanha sellaista kestä ja tänään onkin kurkussa tuntunut eiliset uimiset.

Kisulit ovat jatkaneet entiseen malliin: Tupsu retkeilee päivät ties missä, Miiru enimmäkseen makailee parvella. Eilen, kun oli tavallista enemmän hälinää vieraiden takia, se ei käynyt ulkona ollenkaan. Ja Tupsu taas pysytteli poissa koko illan, ilmaantui ilokseni kuitenkin yhdeksän maissa.

Tässä muutama kuva, joihin olen onnistunut saamaan molemmat kissat samaan kuvaan. Kuten kuvistakin näkyy, olemme sentään saaneet nauttia auringonpaisteesta, ainakin aina välillä.





Kommentit