Sitähän luulisi, että Ranskan Riviera on täynnä kissoja ja että kissoja tulee vastaan ihan jatkuvasti. No, näin ei ollut. Piti kulkea silmä tarkkana, mikäli niitä halusi nähdä.
Meillä oli Ranskassa vuokrattuna talo melko rauhallisella alueella parin pienen kylän välimaastossa. Kun saavuimme talolle, sen omistaja varoitteli meitä jättämästä ruokaa terassille, etteivät kissat tule niitä syömään. Arvaatte varmaan, kuka oikein innolla jätti ruokaa ulos... No en sentään, vaikka mieli olisi tehnytkin. Pari kertaa jotain tähteitä kyllä unohtui terassin pöydälle ihan vahingossa, mutta ne olivat edelleen syömättä aamulla.
Kaksi kissaa talon ympärillä näkyi silloin tällöin, toinen musta, toinen vaaleankeltainen. Niistä en ehtinyt saada kuvia, sillä kamera tai puhelin oli aina jossain muualla, kun kissa sattui näyttäytymään. Näiden parin lisäksi vain tosiaan ihan muutama tuli reissulla vastaan, vaikka monessa paikassa liikuimme ja taatusti kuljin silmä tarkkana. Kaipa ne piilottelivat jossain, sillä aivan varmasti tuolla on kissoja paljon enemmän kuin otokseni antoi ymmärtää. Ja asuntojen ovien edustoilla näkyi kyllä ruoka- ja juomakuppeja.
![]() |
Siellä on kissa pöydän päällä lepäämässä. Ei ihan helppo huomata. Tämän yksilön bongasin Peillen vuoristokylässä. |
![]() |
Tällainen söpöläinen makaili Peillonin kylän keskiaikaisella kadulla. Peillon sijaitsee hienosti vuoren päällä ja sinne oli taloltamme mainio 9 km patikointireitti. |
![]() |
Tämä kissa eli teepussin pitelijä tuli mukanani kotiin. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?