Uusi matto

Olin jo pitkään ollut tyytymätön ruokapöydän alla olevaan mattoon. Kun hankin sen, oli ruokailutilassa mustavalkoiset verhot, joihin mustavalkoinen matto sopi ihan hyvin. Vuosien varrella verhot ovat vaihtuneet vaaleampiin, ja mustavalkoisuus on muutenkin väistynyt hempeämpien värien tieltä.

Uuden maton ostaminen oli kuitenkin jäänyt lähinnä ihan laiskuuttani. Aina välillä muistin jossain liikkeessä katsella, olisiko sopivan kokoisia mattoja tarjolla, mutta eipä osunut vastaan. Vanha matto oli 2 m x 2 m, mikä oli mielestäni hyvä koko ja samankokoista aina etsinkin. Kun pöytä on 1,8 m x 0,9 m, jäi vanhalla matolla sivuille sopivasti tilaa tuoleille.

No, nyt osui sitten Ikea-käynnillä silmiin tämä uusi matto. Se on mitoiltaan 2 m x 2,5 m. Epäröin hieman sen pituutta, mutta ostin kuitenkin. Ikeaanhan on helppo palauttaa, jos tuote ei sovikaan. Ilokseni matto toimii paikassaan oikein hyvin, mitoiltaan jopa vanhaa paremmin, sillä nyt tuolit voi vetää reilusti kauemmas pöydästä ja mattoa riittää silti niiden alle. Väri on huomattavasti aiempaa rauhallisempi (ja vaaleampi kuin miltä kuvissa näyttää), joten ruokailutila kaunistui kovasti.

"Mitä täällä on tapahtunut?!" ihmetteli Tupsu astuessaan ensimmäisen kerran uuden maton päälle.
Olin vaihtanut maton kissojen ulkoillessa. 

Vanha matto oli myös Ikeasta. Huh, olipas se synkkä. 

Uusi matto on ihana. Ja se sointuu hienosti myös Miirun tynnyriin. :)


"No on tää ihan kiva", Tupsukin hyväksyi maton.
Matto: Ikean Lobbäk

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Niin on. :) Kohta viikon kokemuksella voin todeta olevani erittäin tyytyväinen hankintaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ajatuksia?