Automiesten villasukkia

Aika viime tingassa eli reilu viikko ennen joulua sain ajatuksen neuloa villasukat joululahjaksi sekä miehelleni että apelleni. Molemmille autot ovat ykkösharrastus, tavalla tai toisella, joten sukkien kuvioksi päätyi ihan luonnostaan  automerkit. 

Pienessä kiireessä tehtyinä näistä ei tullut läheskään täydellisiä, mutta sanoisin, että ensimmäisiksi yritelmiksi ihan kelvolliset. Volvo-sukkien harmaa pohjaväri on kyllä käytännössä hieman tylsä, joten jos vielä uudemman kerran neulon Volvo-sukat, taitaa niistä tulla sinivalkoiset. 

Kummatkin sukkamallit on neulottu intarsiana eli vaikka sukan teräosa on neulottu periaatteessa suljettuna neuleena sukkapuikoilla, olen käytännössä neulonut niitä edestakaisin oikeaa ja nurjaa, jotta olen välttynyt kuviolangan kuljettamiselta sukan ympäri. 

Volvo-sukissa riitti yksi harmaa lanka, koska se kulki ihan mukavasti suht pienen kuvion yli. BMW-sukissa kuvio ylsi usein koko jalkaterän yli, joten niissä minulla oli kumpaankin reunaan oma musta lankakeränsä, ja tietysti yksi kerä per väri. Langat olivat aikalailla solmussa niitä neuloessa, mutta osasyynsä solmuiluun lienee siinä, että valtaosin neuloin sukat lentokoneessa työreissulla Englantiin ja takaisin. 

Volvo-sukista neuloin ensimmäisenä neuloin oikealla olevan sukan, jossa Volvo-teksti on sinisellä langalla. Se ei erottunut harmaasta pohjasta kovinkaan hyvin, siksi toiseen sukkaan tuli sama kuvio paremmin erottuvalla punaisella langalla. 

Volvo-sukkien pohja on kaksi oikein-kaksi nurin -neuletta, lähinnä siksi, ettei tarvinnut neuloa kokonaisia puikkoja nurjaa. 

Silittämällä olisi kenties saanut sukista siistimmät. 

BMW-sukissa on varressa M-sarjan logon värisuora. Värit toistuvat toisen sukan teräsosassa, jossa on lisäksi harmaalla M. Toisen sukan terässä lukee, juuri ja juuri tunnistettavasti, BMW. Täytynee tehdä tästä lähiaikoina uusi versio, jossa kirjaimet ovat huomattavasti matalampia. Tästä BMW-tekstistä oppineena Volvo-teksti tuli huomattamasti pienemmällä. 
Nämä molemmat sukat ovat noin kokoa 46 ja neulottu Novitan Seitsemän veljestä langoilla.

Kommentit