Mikä Tupsua pelotti?

Mainitsin joulureissun yhteydessä ohimennen, että Tupsu esitteli herkkää puoltansa juuri joulumatkojen alla, ja lupasin kertoa siitä myöhemmin lisää. 

Elimme tosiaan kummallisia päiviä joulunalusviikolla: Tupsu ei halunnut mennä ulos. Vielä maanantaina ulkoilun määrä oli melko normaali, keliolosuhteet huomioiden. Tiistaina se käväisi ulkona vain kerran ja silloinkin lyhyesti. Ja keskiviikon oli sitten ihan kokonaan sisällä, vapaaehtoisesti. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan ennen. 

Olin tietysti huolestunut, että onkohan se kipeä, mutta ei. Ruoka maistui hyvin ja pallolla pelailtiin eli kissa oli muuten reipas ja oma itsensä, ulkoilu ei vain yhtään kiinnostanut. 

Eihän kissan aivoituksista voi varmuudella tietää, mutta veikkaukseni ulkoiluhaluttomuuteen olivat katolta tippuvat lumet. Suojasää tiputteli lumia epätasaiseen tahtiin aiheuttaen aina melkoisen tömähdyksen maahan osuessaan. Tupsu kuunteli näitä ääniä hyvin huolestuneen näköisenä, ei pystynyt reppana ymmärtämään, mistä niin oudot äänet tulivat. Eikä ulkona tietysti ollut yhtään kivempaa, kun piti varoa katolta putoavaa lunta. 

Kun kaikki lumet olivat tulleet katolta alas eikä siis pelottavia ääniä enää kuulunut, palasi Tupsun ulkoiluhalukkuuskin ennalleen. 

"Ulkoa kuuluu pelottavia ääniä."


Kommentit