Rentoa loppiaista!

Se olisi sitten niin kuin joulun loppu taas tältä erää. Näin loppiaisena puran muovikuusen takaisin säilöön ja kerään muutkin joulukoristeet piiloon komeroihin. Aitoa joulukuusta meillä ei tänä(kään) vuonna ollut, koska olimme niin paljon poissa, että kuusireppana olisi kuihtunut moneen kertaan. Jouluvalot saavat jäädä ikkunoihin vielä ainakin tammikuun loppuun asti. 

Uudenvuodenreissu viime viikonlopun ympärillä meni protestipissojen merkeissä. No, onneksi protestipissoja tuli vain automatkoilla ja niihin oli varauduttu, mutta olisi ne silti saaneet jäädä Tupsulta tekemättä. Hän siis lirautti pisut autoon niin meno- kuin paluumatkalla. Kummallakin kerralla tilannetta oli edeltänyt vihjaava levottomuus ja maukuna, kuten myös tarjottu mahdollisuus käydä hiekkalaatikolla. Hiekkalaatikko ei kuitenkaan kelvannut, vaan muutama minuutti sen jälkeen pisut tuli Miirun kopan päällä makoillen. Onneksi sentään kopan ja penkin selkämyksen väliin asetettuun pyyhkeeseen, joten vahingot jäivät vähäisiksi. Ja pisujen jälkeen loppumatkan Tupsu oli alistuneen rauhallinen. 

No, niistä siis selvittiin ja nyt ei Tupsulla onneksi ole taas pitkään aikaan automatkoja tiedossa. Saa nauttia kotona olosta sydämensä kyllyydestä, ulkoilla kun siltä tuntuu (uudenvuodenreissullakaan ei ollut ulkoilumahdollisuutta), makoilla omilla lempipaikoillaan. 

Minulla sen sijaan on edessä viikon mittainen työreissu lähes maailman toiselle laidalle, lähtö on huomenna sunnuntaina. Ennen joulun ja uudenvuoden reissuja pitkä 18 tunnin matkanteko ahdisti enemmän, mutta nyt ei onneksi enää niin paljon. On kuitenkin niin paljon keveämpää matkustaa ihan vain itsekseen, ilman kissoja, jotka saattavat protestipissailla, jos matkanteko harmittaa. 

Nyt on joka tapauksessa pyhäpäivä, loppiainen, aika rentoutua ja nauttia kotona olosta. Oikein mukavaa ja rentoa loppiaista kaikille! Kuvissa Tupsu näyttää rentoutumisen mallia. 


"Täytyy tuuletella välillä."

"Ja ojennella."

"Jaahas, mitäs siinä kuvailet?"



Kommentit