Aina matkalle lähtiessä on tarvinnut muistella, mitä kaikkea sitä pitääkään ottaa mukaan, ja sitten vielä yrittää löytää jutut milloin mistäkin. Kuten nyt esimerkiksi lentomukavuutta lisäävät puhallettavat tyynyt ja silmälaput, sekä adapterit.
Nyt olen vihdoin koonnut nämä siellä täällä lojuneet tavarat yhteen ja samaan paikkaan. Säilytysrasiana on yksinkertaisesti kenkälaatikko. Olin jo ihan tyytyväinen tähänkin ratkaisuun, mutta vielä tyytyväisempi olen nyt, kun keksin päällystää sen kankaalla, jota olin jo useasti ihastellut Eurokankaassa.
Matka-aiheinen kangas on tosiaan himoittanut minua jo useammalla Eurokangas-käynnillä, mutta en ole aiemmin keksinyt sille sopivaa käyttötarkoitusta. Mutta tähän tarkoitukseen kangas oli aivan täydellinen. Leikkasin siis vain sopivat palat kangasta ja liimasin kenkälaatikon ympärille. Lopputulos on juuri niin ihana kuin odotinkin!
|
Nyt kaikki matkalla tarvittavat löytyvät samasta paikasta. |
|
Lähtötilanne oli näin tylsä. |
|
Työtäni tarkkailtiin. |
|
Lopputulos |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?