Joulukalenterien jälkipuinnit

No nyt on ajankohtainen aihe! :) 

Joulu on jo päässyt unholaan ja uuteen jouluun on vielä ikuisuus. Minulla on ollut koko alkuvuoden mielessä tehdä postaus kokeilemistani teejoulukalentereista, mutta niin se vain on jäänyt näinkin pitkälle. Teenpä tämän nyt kuitenkin, vaikka aihe ei ole millään lailla ajankohtainen juuri nyt. Kyllä se uusi joulu sieltä kuitenkin tulee, ja yllättävän nopeasti. 



Ostin kaikkiaan kolme erilaista joulukalenteria, joista kaksi tuli omaan käyttööni. Kotimainen Nordqvistin joulukalenteri oli siitä kiva, että jokaisesta luukusta tuli erimakuinen tee. Joukossa oli useita itselleni aivan uusia makuja, joten kalenteri oli varsin mukava kokemus. Näitä uusia makuja minulle olivat esimerkiksi Wanhan ajan uuniomena, Valkoinen greippi-mansikka ja Valkoinen greippi-aloe.

Nordqvistin joulukalenteri piristi työpäiviäni.

English Tea Shopin kalentereista jätin itselleni sinisen luomuteekalenterin. Siinä oli 25 luukussa 13 eri teemakua eli valtaosa tuli kahteen kertaan. Ei se kuitenkaan yhtään haitannut, vaihtelua oli ihan riittävästi tuossakin määrässä. Hauska yllätys näin palapelien ystävälle oli tämän kalenterin luukkulaatikoista muodostunut palapeli. Punaisen kalenterin testaajalta tämä palapeliominaisuus oli jäänyt huomaamatta, vaikka siinäkin sellainen oli.

Kalenterin luukuista muodoistui uudelleenjärjestelemällä tällainen kuva.

Tällaiset luukut olivat alkutilanteessa.

Teekalentereiden lisäksi hankin yhdelle lomamme aikaiselle kissanhoitajalle l'Occitanen kosmetiikkakalenterin ja kummitytöille BodyShopin joulukalenterit. BodyShopin kalenterien sisällöstä en saanut muuta palautetta kuin että sieltä tuli "suihkusaippuoita, huulirasvoja, käsisaippuoita ja muutamia erikoisjuttuja".

l'Occitanen kalenteri tuntui olevan valtaosin käsirasvoja ja saippuoita. En tunne sen merkin tuotevalikoimaa ennestään, mutta luulisi sen valikoimassa olevan paljon muutakin. Eikö joistain luukuista olisi voinut tulla vaikkapa kasvonaamioita tai huulirasva?

l'Occitanen joulukalenterin luukuista tulleita tuotteita.
Teejoulukalenterin aion ehdottomasti hankkia ensi jouluksikin. Kosmetiikkakalenterit saattanee jäädä hankkimatta, mutta mieli voi vielä muuttua matkan varrella.

Kommentit