Miksi talvi on kiva

Tupsun esitellessä kuvissa mallia, miten leikin riemua saa aikaan ihan vain lumikikkareella, ajattelin listata, miksi talvi on kiva vuodenaika kissanomistajan näkökulmasta. Minä olen kyllä talvi-ihminen muutenkin - tai taidan olla aina kunkin vuodenajan ihminen, sillä jokaisessa niistä on omat ihanuutensa - mutta kissavinkkelistä ajatellen talvessa on todella paljon hyvää:

• Ei ole huolta punkeista! Kaikkina muina vuodenaikoina pitää olla tarkkana punkkien varalta ja etsiä niitä kissojen turkeista, valella kissojen niskaan punkinestoainetta ja kaikesta tästä huolimatta itsensä verta täyteen imeneitä punkkeja tulee vastaan kämpän lattialla aina silloin tällöin. On niin nautinnollista, kun nyt ei ole moneen kuukauteen tarvinnut huolehtia moisesta. 
• Kissoista on enemmän seuraa. Vaikka nukkuvatkin valtaosan sisällä viettämästään ajasta, niin nyt talvella sitä sisälläoloa on ollut niin paljon, ettei edes Tupsulla riitä unenlahjoja koko ajaksi. Niinpä ne ovat kaivanneet aktivointia ja leikkiseuraa sisällä, mitä ei koskaan, ainakaan Tupsun tapauksessa, tapahtu kesäkaudella. Tupsu on jopa kehittänyt oman merkkikielensä ja asettuu valmiusasentoon tunnelin päähän, kun haluaa palloa heiteltävän. Sieltä tunnelista se sitten syöksyy pallon perään, tekee muutaman jatkosyötön ja rientää takaisin tunnelin päähän odottamaan uutta heittoa. 
• Ei tarvitse odotella kissoja sisälle yötä myöten ja valvoa huolestuneena. Ulkoilut ovat lyhyitä ja ennen nykyistä hankiaisjaksoa kisut ovat myös olleet ihan vain omassa pihapiirissä, joten ei ole tarvinnut olla huolissaan niiden seikkailuista. Aina muulloin takaraivossa on kuitenkin aina sellainen pieni huolenjomotus, varsinkin jos ulkoilu joskus venähtää normaalia pidemmäksi.
• Kisut leikkivät keskenään. Kesäkaudella kumpikin huitelee omilla teillään ja käy sisällä vain syömässä ja nukkumassa. Toisen olemassaolo noteerataan lähinnä satunnaisella kuononkosketuksella, kun satutaan samaan aikaan vaikkapa ruokakupille. Nyt talvella yhteiset leikit ovat päivittäisiä, juostaan peräkkäin ympäri kämppää, yllätetään toinen hyppäämällä niskaan nurkan takaa, painitaan... Ja kaikki selvästi hyvässä kaverillisessa hengessä.

"Tää jääkikkare olis hiiri."

"Ja näin minä sinulle hiirulainen kyytiä annan."

Sainpa Miirustakin jopa yhden kuvan hangella. Kissaneiti kyllä huitelee hankiaisen avustamana ties missä, mutta kun olin kameran kanssa liikkeellä, hän pysytteli lähinnä lumettomissa paikoissa.

"Tämä kukkula on MINUN."