Yön ulkona viettänyt Tupsu ilmestyi näkösälle hieman ennen kymmentä. Jostain syystä se on valinnut "ilmestymispaikakseen" vajan takana olevat laudat. Samalle paikalle se asettui viime kesänäkin aina, kun ilmestyi pihapiiriin. Ja mikäs siinä, mökin keittiön ikkunasta näkee siihen juuri sopivasti.
Tupsu kävi mökissä sisällä syömässä ja (!) hajustamassa hiekkalaatikon. Tämä lienee jokin omituinen kissajuttu. Kotona hiekkalaatikot ovat saaneet olla ihan rauhassa toukokuun alusta alkaen eli siitä asti, kun kauniin kesäiset kelit alkoivat. En siis ollut uskoa silmiäni, kun Tupsu asettui matkahiekkalaatikon päälle asioimaan. Sitten kierros mökissä ja sama toistui vielä uudemman kerran. Mitään siivottavaa hiekkalaatikkoon ei kuitenkaan tullut.
Tämän pikaisen visiitin jälkeen Tupsu suuntasi takaisin ulos ja hävisi pihapiiristä - tai ainakin näkyvistä - nopeasti. Miiru sen sijaan ulkoili melko lyhyesti, sai selvästi tarpeekseen itikoista ja asettui mielellään päiväunille mökin parvelle.
|
Punaisen ympyrän sisällä Tupsu "kissalaudoilla" eli paikassa, jonka se on valinnut oleilupaikakseen pihalla. |
|
Hiekkalaatikon hajustus. Tavaraa oli matkassa niin paljon, että täysikokoinen hiekkalaatikko piti tällä kertaa korvata kompaktilla matkahiekkiksellä. Eipä sillä paljon käyttöä pitäisi olla, kun kissat saavat olla ulkona. |
Kakat kompostiin!
Miiru on siisti kissa ulkona ja mökilläkin. Tutkittuaan pihapiirin se nopeasti tunnisti kompostin hyväksi asiointipaikaksi. Kaivoi sinne syvän kuopan, teki asiansa ja peitteli siististi jälkensä.
|
"Olen nyt kiertänyt koko pihapiirin ja tämä vaikuttaa minusta parhaalta paikalta." |
|
"Tässä on kaksi tällaista kasaa, jotka soveltuvat hyvin tarpeisiini." |
|
"Kyllä, valitsen tämän etummaisen niistä." |
|
"Onpa sopivan muhkeaa maata kaivaa kuoppa." |
|
"Olisikohan se jo tarpeeksi syvä? Eiköhän." |
|
"Nyt jos kissa voisi saada vähän yksityisyyttä, some privacy, ymmärräthän." |
|
"Sitten vielä kuoppa peittoon." |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?