Huh, mikä helpotus, Tupsu on löytynyt! Miiru halusi päästä ulos aamuyöstä neljän aikaan, mikä on sille melko poikkeuksellista, varsinkin täällä mökillä. No, päästin sen ulos ja vilkaisin samalla, näkyisikö Tupsua vakipaikallaan lautojen päällä. En odottanut ihmeitä, olihan katti ollut poissa jo pari päivää.
Vaan ai että, miten ilostuinkaan, kun siellähän se oli! Lähdin hakemaan sitä sieltä, mutta ehdittyäni lautojen luo, ei siellä enää ollutkaan ketään. Sen sijaan kuulin takaani maukunaa. Tupsu oli samaan aikaan kiertänyt mökin ja kulki nyt perässäni. Seurasi minua mökkiin sisälle, söi mahansa täyteen (ilmeisesti metsästä ei ollutkaan irronnut riittävästi saalista) ja nukkui meidän kanssa aamuun asti.
Hmm, mahtoikohan Miirun halu päästä ulos liittyä siihen, että se oli nähnyt Tupsun pihalla? Ehkä se siksi herätti minut.
Tupsu halusi heti aamulla takaisin ulos. Siinäpä olikin miettimistä, päästäisimmekö sen vielä ulos vai ei. Tarkoitus kun olisi lähteä kotiin huomenna. Ulkona satoi vettä ja sadetta on luvattu koko päiväksi, joten päätimme laskea sen vielä ulos.
Hetkisen aikaa Tupsu oleilikin sateensuojassa terassilla, mutta lähti sitten jonnekin eikä ole sen jälkeen näyttäytynyt. Miiru sen sijaan tuli toki sisälle ja kipusi parvelleen nukkumaan. Nyt sitten jännitetään, milloin mahdetaan nähdä Tupsu seuraavan kerran ja päästäänkö kotimatkalle huomenna. Tarvittaessa kotiinpaluuta voi siirtää päivällä, tai pahimmassa kahdella, mutta viimeistään sunnuntaina on aivan pakko lähteä, sillä maanantaina lähtee lento etelään heti aamusta.
"Haluaisin nyt takaisin ulos, pliis, pliis. Tulen kyllä taas takaisin." |
Tässä terassilla Tupsu katseli sadetta aikansa, kunnes lähti taas retkilleen. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?