Talviset villasukat isälle

Isä saa tänä vuonna isänpäivälahjaksi villasukat. Keväällä hän sai synttärilahjaksi myös villasukat, joten lievää yliannostelun riskiä alkaa olla. Joululahjaksi ei sitten ole tulossa villasukkia - isälle siis, muille kyllä ehkä... 

Päätin tehdä mökkisukat, mutta halusin yhdistää sen seuraksi jotain muutakin. Ajattelin tehdä varret lumihiutalekuviolla,  mutta sitten löysin Ihanat villasukat -lehdestä Tonttujen jouluyö -sukkaohjeen. Siinä varsi alkaa sopivasti samoilla väreillä, mitä olin jo päättänyt käyttääkin ja kun kotoa löytyi vielä seuraavaan kuvioon tulevaa mustaa, ja vielä keltaistakin, nappasin varren kuvion tuosta ohjeesta. 

Sukan sopivuus isän jalkaan on taas pieni mysteeri. Olisipa olemassa sellainen sukkamallinukke eli jalka, jonka voisi säätää (mieluiten sähköisesti) aina työn alla olevaan kokoon ja sitten kokeilla sukan sopivuutta siihen. Jos joku tietää sellaisen olemassaolon, kertokoon. 

Mukavaa isänpäivää!


Huomasin vasta kuvia ottaessani, että toisen sukan yläreunasta puuttuu yksi valkoinen kerros. En kuitenkaan jaksanut ryhtyä korjailupuuhiin. 

Kommentit