Nyt on vihdoin porosukkaperhe valmis! Jo toissajouluksi tein kälylleni joululahjaksi pinkin version näistä sukista. Kuten silloin kerroin, siniset sukat kokoa 42 eivät ehtineet valmistua samaksi jouluksi ja neulontaintoni tyssäsi siihen pitkäksi aikaa. No, toki tuli kaikenlaista muutakin, töissä hirmuiset kiireet ja niin edelleen. Viime syksynä sain nuo sukat kuitenkin vihdoin valmiiksi ja niinpä ne menivät joululahjaksi nyt, vuoden suunniteltua myöhemmin.
Perheen nuorin jäsen jäi kuitenkin vielä ilman porosukkia, vaikka nekin oli ajatuksissa tehdä joululahjaksi. Sain ne tehtyä nyt alkuvuodesta 2-vuotislahjaksi. Koko voi tosin olla pahastikin pielessä, mutta toivon, että sukat eivät olisi ainakaan liian pienet. Jos ne ovat liian isot, niin se ongelma korjaantuu lähivuosina.
Ohje siis sama Novitan Metsäretki kuin pinkeissäkin, pienimpään kokoon jätin varresta kuusirivin pois ja muutenkin tietysti vähensin silmukkamäärää.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?