Vierivät palikat -tilkkutäkki

Taas oli sen verran aikaa vierähtänyt edellisestä tilkkutäkkityöstä, että olin ehtinyt unohtaa kaiken tuskan, mikä näihin liittyy. Kirjastosta oli jonain kertana lähtenyt mukaani - ihan huomaamatta - Tilkkutöiden käsikirja, ja tuosta kirjasta Vierivät palikat -malli kolahti minuun. Mallin kolmiulotteisuus näytti niin hauskalta, että päätin kokeilla. 

Tällä kertaa ostin kankaatkin ihan varta vasten tähän työhön, Tallinnan reissulta Karnaluksista helmikuun lopulla. Koska yksi kankaista (harmaapohjainen) sisälsi kuvia (tyttö ja kissa), joiden halusin näkyvän tilkussa kokonaan, suurensin tilkun kokoa kirjan ohjeesta. Tein muutenkin peitosta ohjetta suuremman eli kooltaan sellaisen, että sitä voi käyttää vauvansängyssä päiväpeittona eli koko on n. 60 x 120 cm. 

Hieman tuskaisaa oli siis tämän tekeminen aina välillä, enkä varmaankaan taas hetkeen tee tilkkutyötä, ainakaan tällaista vinoista paloista koostuvaa. Lopputulos kuitenkin näyttää aika kivalta, kolmiulotteiselta. 





Alkutilanne. Kuviolliset kankaat ovat siis Tallinnan Karnaluksista. Peittoa kiertävän yksivärisen kankaan ostin jälkikäteen Eurokankaasta. Oli muuten hiljainen kauppa maaliskuun puolivälissä. 

Kommentit