Maanantai

"Maanantai saattaa toisinaan masentaa ja silloin tekee mieli vain painaa otsa vasten sohvaa - tai tyynyä - ja olla nousematta ylös. Mutta hei, ensi viikolla on jo vappu. Kuulemma tänä vuonna ei pidä kokoontua minnekään juhlimaan vappua, mutta voihan sitä kukin itsenänsä ja henkisesti juhlistaa. Me on kanssa kulmakunnan kissojen kanssa sovittu, ettei nyt kokoonnuta. Ai että millaisia juhlia meillä on sitten aiempina vuosina ollut? No, oikeastaan me on sovittu, ettei niistä kerrota ulkopuolisille, mutta sen verran voin kai sanoa, että kisumisuja katsellaan ja lintuja bongaillaan. Mutta tänä vuonna siis pysytellään ihan vain kotosalla ja kotipihalla. Niin, koska vappu osuu tänä vuonna perjantaihin, tarkoittaa se taas pitkää viikonloppua. Että sen ajatuksen voimin tsemppiä tähän viikkoon!"






Tähän päättyy Tupsu-teemaviikko. Seuraavaksi sitten taas jotain muuta.

Kommentit