Laitetaanpas käsityöpostausten väliin Miirun kuulumisia.
"Ai, saanko minäkin pitkästä aikaa sanoa täällä jotain? Oho sentään. Emäntä on niin intona laittanut kaikkia tekeleitään esille, ettei ole kertonut minusta tai Tupsusta mitään. Eipä meille mitään ihmeempää kuulu. Oli vähän vaihtelua parin viikon ajan, kun kotiväki oli jossain meiltä piilossa ja meillä oli täällä muut ovenavaajat palvelijoina. Hyvin kyllä palvelivat, raksukatseenikin toimi, joten ei mitään valittamista."
"Tykkäsin, kun oli tosi lämmintä. Kyllä minulle viileämpikin sää käy, mutta sateesta en oikein tykkää. Turkki kastuu eikä saalistaminenkaan ole yhtään kivaa sateella. Alkukesän saalistusintoni on muutenkin nyt vähän laantunut, silloin oli sellaista uuden kauden huumaa, nyt ei niin jaksa enää. Olen siis palannut emännän ruokapalvelun piiriin."
"Me ei Tupsun kanssa tänä kesänä nyt päästy [jouduttu] reissuun. Aika monena kesänä on oltu mökillä, mutta kun Tupsu ei kai oikein osaa käyttäytyä siellä - tai se katoaa päiväkausiksi ja tulee vasta, jos minä käyn sen komentamassa takaisin - niin nyt emäntä päätti, että me pysymme kotona. Ne itse kyllä oli mökillä muutaman päivän. Minä kun olen enemmän tällainen citykisu, "asvalttiprinsessa" niin kuin emäntä joskus sanoo, en oikeastaan ole harmissani, etten päässyt mökkeilemään. Siellä ei ole asvalttia, mutta sen sijaan siellä on hyttysiä ja ties mitä öttiäisiä. Mutta on siellä hieno ulkohiekkalaatikko [tunkio, toim.huom.], sen päällä on kiva tehdä - öö - no ne jutut."
"Jaa että tykkäänkö kukista? Kyllä kai, mutta tiesithän, ettei me kissat oikein eroteta värejä ja kun ei kukat oikein liiku, en minä niihin paljonkaan kiinnitä huomiota." |
"Tupsu tykkää nukkua pensaan alla, mutta minusta nämä pehmustetut paikat on kivempia. Ei pääse punkitkaan turkille." |
"Ihan parasta kesässä on kuitenkin aurinko." |
"Ei kai tässä tällä erää muuta kuin mukavaa kesää. Muistakaa edelleen pitää turvavälejä ja olla muutenkin kissamaisesti: kiertäkää suuret ja oudot ihmisjoukot vähän kauempaa."
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?