Kylmälaukkuja

Varsinkin näin kesällä kylmälaukulle on tarvetta. Sinne on kiva sujauttaa eväsretken eväät tai kylmät juomat rannalle mennessä. Halusin itselleni vähän nykyistä pienemmän kylmälaukun/eväslaukun. Flying Tigerissa sellainen olisi ollut ihan valmiina tuotteena, mutta kun sen sisälle kurkistaessani huomasin, ettei siinä ollut vuoria, vaan eristekangas suoraan näkyvissä, muistin, että minullahan on kotona juurikin samanlaista - tai vastaavanlaista - eristekangasta, jolle pitäisi keksiä jotain käyttöä. 

Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Aloin etsiä sopivaa vaha- tai kernikangasta. Tarkoituksena ei ollut taas päätyä Marimekon kankaaseen, mutta halusin jollain lailla kesäisen tai aurinkoisen kankaan eikä esimerkiksi Eurokankaasta tai Tokmannilta löytynyt mitään, mikä olisi sytyttänyt juuri tähän tarkoitukseen. Marimekon liikkeestä löytyi sitten lopulta sellainen, joka sytytti. Eikä yhtään haitannut, että kyseinen kangas oli 40% alennuksessa. 

Saatuani ensimmäisen kappaleen valmiiksi sain ystävältä tilauksen vastaavanlaiseen, vähän pienempään vain. Koska kangasta (70 cm pala) oli vielä reilusti jäljellä, tein siitä tuon toisenkin. Kangasta on edelleen jäljellä jonkin verran, joten saas nähdä, tuleeko siitä vielä yksi vähän pienempi tällainen vai vaikkapa meikkilaukku tai penaali. 

Vasemmalla laukun ykkösversio omaan käyttöön, oikealla hieman pienempi kakkosversio. Ykkösessä on säädettävä olkahihna, kakkosessa käsirivat. 

Ykkösmallissa on tikattu kansi ja pohja, koska toteutustavasta johtuen eristekangas ei olisi muuten kiinnittynyt mihinkään. Olisihan se varmaan pysynyt vuorin ja päällikankaan välissä, mutta ompeluvaiheessa olisi voinut olla vaikeuksia. 



Ykkösen pohja siis myös tikattu. 

Koska tämä on myös kissablogi, pitäähän toki kissa olla jossain kuvassa. 


Kummassakin kassissa on valkoinen vuori ulkoilukankaasta. 




Kakkoskappale, ja Tupsu.

Kakkosen sisuksia. 



Kakkonen sai myös Kassikissa-lätkän kylkeensä. Kakkosessa oleva eristekangas on eri (uutta) satsia ja ryhdikkäämpää kuin ykkösen (mutta herkempää repeämään tekovaiheessa).

Laukku pääsi rantatestiin viime sunnuntaina. 


Ykkösen sisälle meni tällaista insul fleece-kangasta. Sitä ei riittänyt enää toiseen, joten ostin Eurokankaasta Isotherme-kangasta toiseen.

Kommentit