Tänään olen sadatta päivää etätöissä. Maaliskuun puolivälissä tämä etätyöputki alkoi ja lomapäivät poistettuna juuri nyt on tasan sadas työpäivä, jonka teen etänä. Toimistolla olen käynyt pari nopeaa piipahdusta, kun vaihdoin koneeni, ja sitten vielä toiseen kertaan, kun uuden koneen asennus ei ensimmäisellä kerralla ollutkaan ihan onnistunut.
Etätöille näkyy yhtä vähän loppua kuin koronapandemialle. Mutta kaikkeen tottuu ja niinpä tämä tuntuu jo ihan normaalilta. Myös kissat ovat tottuneet ja taitavat jo melkein nauttia, kun saavat tulla ja mennä täysin oman rytminsä mukaisesti. Esimerkiksi Miiru on osoittautunut melko aamu-uniseksi ja menee ulos vasta myöhemmin aamupäivällä. Silloin, kun en ollut kaiket päivät kotona, Miiru meni ulos aamuvarhain, jotta ehti ulkoilla ennen töihin lähtöäni. Tupsu nyt on valtaosin ulkona, joten sen aikatauluihin lisääntynyt läsnäoloni ei ole samassa määrin vaikuttanut.
Jos jotain hyvää tästä korona-ajasta koittaa keksiä, niin ainakin rahaa säästyy. Tässä muutamia esimerkkejä:
- Ei tarvitse ostaa uusia vaatteita, koska ei niitä kuitenkaan missään käyttäisi.
- Ei tarvitse ostaa uusia kenkiä, samasta syystä.
- Bensaan menee murto-osa entisestä, kun autolla tulee ajettua todella vähän ja harvoin.
- Ei ulkomaanmatkoja tänä vuonna. Eikä muitakaan matkoja.
- Lopetin kuntosalijäsenyyden maksettuani sitä viisi kuukautta käymättä kertaakaan.
- Ravintoloissa tulee syötyä harvemmin.
- Työpaikalla söisin ruokalassa joka päivä 6,90 euron arvoisen lounaan. Kaipa kotona kokkaillen syö vähän halvemmin, vaikkakin vaivalloisemmin ja välillä monta päivää peräkkäin samaa ruokaa.
- Vähemmän heräteostoksia, kun kaupassa tulee käytyä harvemmin.
 |
| Kissanaisen etätyöunivormu. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?