Jotkut ompeluprojektit vastustavat tekijäänsä enemmän kuin toiset - ja tämä läppärikassi oli yksi näitä. Olin jo valmis viskaamaan koko tekeleen roskiin kesken matkan. Sinnittelin sen kuitenkin valmiiksi asti, vaikka olin varma, etten koskaan ottaisi mokomaa tekelettä käyttöön.
Ai että, mikäkö tässä sitten vastusti? Kaikki, siltä tuntui, ja onhan se lopputuloksestakin nähtävissä, kun kaikki on vähän vinksallaan. Esimerkiksi etutaskun jouduin ompelemaan pariin kertaan paikalleen, ekalla yrityksellä se sijoittui vielä enemmän vinksalleen. Laukun yläreunassa oleva vetoketju oli sekin jostain syystä vikuroiva. Laukusta tuli valmiilta mitoiltaan myös vähän turhan napakka, läppärin saa sinne sisälle just ja just.
No, kassi siis valmistui ja on nyt ollut käytössäkin jo useamman kuukauden. Ehkä jonain päivänä saan ommeltua parannellun version, mutta onpahan MacBookillani nyt ainakin jonkinlainen suoja, ja taskuun mahtuvat hyvin kaikki lisäkikkareet, kuten vaikkapa laturi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?