Villasukkaviikkojen toisina sukkina esittelyvuoron saavat toisena neulomani palmikkoneuleiset polvisukat.
Miten se menikään... "Käytän vain olemassaolevia lankojani, en osta uusia." No, syksyn ensimmäinen lipsahdus tapahtui tämän langan kanssa, eli kovin pitkälle en päässyt vanhojen lankojen käytössä. En vain voinut olla ostamatta, kun lähikaupassa myyntiin Novitan 7-veljeksen jämäeriä kolmella eurolla kerä, ja siellä oli myös tämä ihana mustikkamaidon värinen lanka, vyötteen perusteella Nostalgia-niminen. Sen voin nyt sentään puolustuksekseni sanoa, että lanka tuli heti käyttöön eikä päätynyt muiden käyttöään odottavien kerien jatkoksi.
Ohje näihinkin löytyi Niina Laitisen Satumaiset silmukat -kirjasta. Ohjeen nimi kirjassa on 'Jotain niin oikeaa'. Koska minun lankani, tämä Nostalgia, on hieman kirjavaa, en ollut varma, kuinka hyvin palmikkokuvio erottuu valmiissa sukassa. Ihan hyvinhän se onneksi erottuu, kuten kuvista näkyy. Kirjassa olevat ohjeet ovat erittäin selkeät, mutta siitä huolimatta näiden sukkien kohdalla meinasi alkuun kuvio mennä minulla sekaisin. Totesin nopeasti, etteivät nämä ole ihan helpoimmat "tv-sukat" eli sukat, joita voi neuloa televisiota katsellessa. Mutta kun keksin laittaa post-it-lapun osoittamaan kulloinkin menossa olevan kerroksen, helpottui ohjeen seuraaminen huomattavasti eikä sukkiin päätynyt ainakaan kovin montaa virhettä.
Kirjassa sukat on neulottu 7 Veljestä Kivi-värillä. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?