Maalaustarvikkeiden kassi

Uusi harrastus on aina mainio tilaisuus tehdä uusi kassi. Tällä kertaa kaipasin kassia öljyvärimaalauskurssin tarvikkeilleni. Halusin, että siihen mahtuisivat kaikki muut tarvikkeet paitsi maalauspohjat, ja että siveltimille ja paleteille olisi omat taskunsa. 

Tällä kertaa tavoite tuli saavutettua. Minulle poikkeuksellisesti käytin yksiväristä kangasta. Joltain kangaskauppavierailulta oli tarttunut mukaani tällaista tummanpinkkiä ulkoilukangasta, joka on sen verran jäykkää, että kassi pysyy ryhdikkäänä ilman tukikankaita. Niinpä vuorikankaaksi muihin tekeleisiin alunperin ostamani kangas pääsi tässä pääosaan. Ajattelin myös, että maalatessa saattaa tulla roiskeita, jotka sitten aikanaan tuovat kassiin omaa väriään. 

Kassin päätyihin tein taskut sadetakkikankaasta. Ostin tuota(kin) hauskaa sadetakkikangasta Tallinnan Karnaluksista helmikuussa, mutta vasta nyt keksin kankaalle käyttöä. Olin kyllä jo hylätä kankaan tässäkin, koska sen ompeleminen oli melkoista tuskaa. Minulla ei ole teflon-paininjalkaa tai teflon-teippiä, jota olisin voinut laittaa paininjalkaan tätä kangasta varten, ja niinpä ompelu ei alkuun ottanut ollenkaan sujuakseen. Parin epäonnisen yrityksen jälkeen, kun olin jo menettänyt hermoni moneen kertaan, tajusin googlata vinkkejä ja jälleen kerran apu löytyi internetistä. Kun laitoin kankaan ja paininjalan väliin kaavapaperia, ompelu sujui taas. Ja mikä kivointa, kaavapaperin sai helposti ompelun jälkeen välistä pois. 

Silti, jos tekisin kassista uuden version nyt, korvaisin nuo päätytaskut jollain muulla kankaalla, ihan vain värin vuoksi. Kun kassiin tuli tummansiniset vetoketjut ja olkaremmit, nuo mustasävyiset päätytaskut eivät soinnu kokonaisuuteen. Mutta tällä mennään ja kassi on toiminut käytössä hyvin. 

Ihana kissaheijastin ei ole omaa tuotosta, vaan kaupasta ostettu.

Kassin toisella ulkosivulla on kaksi koko sivun levyistä taskua, joihon mahtuvat hyvin kaikki siveltimet ja palettiveiset. Muuten kassissa ei ole tukikankaita eikä erillistä vuoria. 


Sisälle mahtuvat öljyvärit, tärpätti- ja pellavaöljypullot, maalausessu, lasipurkkeja ja ties mitä muuta. 

Toisella sivulla on kokoleveä avotasku, johon mahtuvat mukavasti paletit ja luonnosteluvihko. 

Tämä kaikki (paitsi kori) täyttää laukun aika kivasti. 

Laukun pohjassa on pehmusteena retkipatjaa, koska kuljetan kassissa myös lasipurkkeja maalausnesteitä varten. 

 

Kommentit