Koirasukat

Villasukkaviikon toiset sukat ovat koirasukat, ensimmäiset sellaiset ikinä tässä blogissa. Kuviossa on tosin mukana myös kissa, mutta tällä kertaa kissat ovat jääneet sivuosaan.
Näiden sukkien väriyhdistelmä on melko kiinnostava, mutta valinta tuli tosiaan tehtyä ihan siltä pohjalta, mitä värejä löytyi sopiva (riittävä) määrä. 

Ohje näihin sukkiin löytyy Suuresta Sukkakirjasta, malli on nimeltään yksinkertaisesti Koira. Kuten kuvista näkyy, alkuperäinen malli on tehty mustalla ja valkoisella langalla. Tässä minun versiossani keltaisella ja vaaleanvioletilla. Nämä langat ovat Pirta sukkalankaa. 

Minulla on kaikissa tuon sukkakirjan ohjeissa haasteena se, että jos tekisin sukan täysin ohjeen mukaisesti, tulisi siitä aivan liian pitkä. Niinpä muokkasin näiden sukkien kohdalla ohjetta siten, että jätin varresta yhden kuvion pois ja sen sijaan aloitin teräosan koirakuvion jo varressa ennen kantapäätä. Neuloin teräosan kahdeksan ensimmäistä kerrosta varteen ja sain näin terän oikean pituiseksi ja pystyin neulomaan sen kokonaan loppuun mallin mukaan. 

Kuten ehkä arvata saattaa, nämä sukat menevät lahjaksi. 




 

Kommentit