Joulukuun ekana päivänä esittelin kaikki joulukalenterit, joita olin täksi joulukuuksi omaksi ilokseni hankkinut. Nyt kun kalentereista on puolet luukuista avattu, on sopiva hetki kertoa fiiliksiä niistä.
Kolmesta teejoulukalenterista kärkeen on kirinyt Forsmanin kalenteri, josta kuva alla. Kannen alta paljastuivat nämä suloiset pienet laatikot, eikä niistä löytyneissä teemauissakaan ole mitään moittimista. Mutta ennen kaikkea siis nämä söpöt laatikot ilahduttavat aina, kun ne näen. Ja mikä parasta, laatikoissa ei ole mitään viittauksia teehen, joten aion laittaa nämä säästöön ensi joulua varten ja hyödyntää näitä johonkin joulukalenteriin. Täytyy vain keksiä sopivan pientä täytettä niihin, koska laatikot ovat melko pienet. Tälle siis 10/10 pistettä. Pukan ja Nordqvistin kalenterit ovat myös ihan ok, mutta eivät tarjonneet tällaista yllätystä.
Cutie Pie -joulukalenterin kohdalla olen joutunut toteamaan, etten ole sen kohderyhmää. Kalenterissa itsessään ei varmaankaan ole mitään vikaa, vaan sen luukuista paljastuvat pienet meikit ja minikynsilakat toimisivat varmaankin vallan mainiosti n. 10-vuotiaalle tytölle. Koska en itse meikkaa oikeastaan ollenkaan (olen "puuteri ja ripsiväri" -tyyppiä ja etätyöaikana niitäkin tulee käytettyä todella harvoin), ei näille tule minulla olemaan käyttöä, joten täytyy sujauttaa näitä osana joulu- ja syntymäpäivälahjoja eteenpäin.
Kissojen joulukalenterin luukut ovat jääneet parin päivän jälkeen avaamatta, sillä luukuista paljastui samanlaisia jugurttisia levyjä kuin vuosien takaisesta kissajoulukalenterista, jotka eivät maistu meidän kissoille. Ensimmäisenä päivänä noissa mukana oleva kissanminttuhöyste sai pienen reaktion aikaan Tupsussa, mutta sen jälkeen ei senkään vertaa. Yritän pidättäytyä ostamasta kissoille joulukalentereja jatkossa.
Nivean joulukalenteri sen sijaan on osoittautunut erittäin positiiviseksi kokemukseksi. Kuvassa alla näkyvät luukuista paljastuneet tuotteet, pois lukien ensimmäisen päivän kuorintapuhdistusaine, joka on jo päivittäisessä käytössä. Myös tuo perusrasva retropaketissaan on jo tullut käyttöön ja osoittautunut erinomaiseksi jalkojen karkeisiin kohtiin. Lisäksi rasvan tuoksu tuo mieleen lapsuuden. Miten ihmeessä en ole ostanut tuota rasvaa vuosikausiin? Tykkään tässä kalenterissa myös siitä, että sieltä tulevat tuotteet ovat normaalikokoisia, eivät mitään matkapakkauksia, kuten vaikkapa BodyShopin kalenterissa. Ja mikä parasta: koska kalenterissa puolet luukuista on sen toisella sivulla ja puolet toisella, voin tänään kääntää kalenterin toisin päin ja aloittaa ikään kuin alusta ehjällä sivulla.
Palapelikalenterin takaa pilkistävä Baileys-kalenteri on myös lunastanut odotukset: suklaat ovat ihania. |
Kuvassa alla tähän asti luukuista paljastuneet joulukalenterit. Niitä on toistaiseksi ollut neljää eri muotoa: joulukuusi, lumiukko, pallo ja joulusukka. Tämän kalenterin huonoin puoli taitaa olla se, mitä huokailen joka päivä näitä kootessani: voiko minulla enää koskaan olla yhtä ihanaa joulukalenteria?
Lopuksi voisin vielä yhteenvetona todeta, että tämä määrä joulukalentereja piristää pimeää ja harmaata joulukuuta oikein mainiosti. Ainakin näin etätöiden aikana, kun luukkuja voi availla pitkin päivää aina työnteon lomassa. Ja vaikka nyt ollaan jo pitkällä iltapäivässä (klo on 16:30!), en ole vielä avannut tämän päivän luukkuja teekalentereja lukuunottamatta, joten taidankin mennä kokoamaan päivän palapeliä!
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?