Kassikissa-kännykän kuori

Kävin viime syksyllä öljyvärimaalauksen kurssilla. Aina maanantai-iltaisin uppouduin sen myötä pariksi tunniksi maalailuun, välillä rentoutuen, välillä tuskastuen, kun tuntui vaikealta. Enimmäkseen kuitenkin rentoutuen, sillä en ollut asettanut mitään tavoitteita tai paineita kurssin suhteen, tarkoitus oli vain saada maalattua jotain. 

Yhtenä tehtävänä oli maalata jotain abstraktia käyttäen vain yhtä väriä ja sen eri sävyjä vaalennettuna ja tummennettuna. En ollut aluksi ollenkaan innostunut tehtävästä, mutta yllättäen sen lopputuloksesta tulikin koko syksyn suosikkini. Ja tykkäsin lopputuloksesta jopa niin paljon, että päätin teettää siitä kuoren kännykkään. 

Tai oikeastaan se meni niin, että minulla oli taulusta kuva kännykän taustakuvana ja satuin sitten miehelle kommentoimaan, että jos tämä olisi tarjolla kännykuorena, niin käyttäisin. Hän sitten vinkkasi, että omasta kuvastahan saa teetettyä kännykkään kuoret.

Niinpä sitten googlailin vaihtoehtoja ja päädyin lopulta Caseappiin, koska sen suunnitteluohjelma oli varsin näppärä ja siinä oli runsaasti taustaväri- ja fonttivaihtoehtoja. Sanoisin, että hyvä valinta kaikin puolin: tilaus toimitettiin todella nopeasti ja kuori on hyvälaatuinen, istuu puhelimeen täydellisesti. Ehkä ainoa pieni miinus siitä, etteivät kuoret jättävät puhelimen nurkat melko vapaiksi ja siten vaurioille alttiiksi. Mutta parin kuukauden käytön perusteella olen edelleen hyvin tyytyväinen kuoreen enkä vielä edes ole kyllästynyt sen "kuosiin".

Siinäpä se. Kuvassa ihan upouutena. 


Kuori tuli tällaisessa ihanassa pussukassa! 

Ja tässä alkuperäinen taulu. Valittu perusväri on karmiininpunainen ja muut värit siitä sitten valkoisella vaalennettuja tai sinisellä/ruskealla tummennettu. Ihan vahingossa (ehkä alitajuisesti?) etualan kissalle näytti tulevan maski naamalle, joten taulu sai nimen Maskikissa (Cat in a Mask). :D

Maskikissa

 

Kommentit