"Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan..."
Eipä ole nyt kesän jälkeen tullut mentyä Pohjois-Karjalaan, vallitsevasta tilanteesta johtuen. Sen sijaan menin sinne mielessäni näiden lapasten myötä. Eri maakuntien lapasten ohjeita löytyy tästä ET-lehden jutusta. Jutusta löytyy moniakin kivoja malleja, mutta toistaiseksi olen tehnyt niistä vain nämä synnyinmaakuntani lapaset ja nekin hieman poikkeavin värein.
Alkuperäisessä ohjeessa pääväri on tummanruskea ja valkoinen luonnonvalkoista. Tuttu tarina taas: koska minulta löytyi mustaa, tein ensimmäisen lapasen se päävärinä. Sen neulottuani jouduin toteamaan, ettei musta kuitenkaan riittäisi enää toiseen lapaseen, joten keikautin pääväriksi punaisen.
En ole ihan varma, tunnistaako näitä kahta nyt enää edes toistensa pariksi, joten ehkä ostan jossain vaiheessa lisää mustaa lankaa ja neulon näistä kummallekin samanvärisen parin. Itse voisin näitä pitää tällaisenakin yhdistelmänä, mutta mikäli (ja todennäköisesti) annan nämä lahjaksi, ei lahjan saaja välttämättä ajattele samoin.
Lankana näissä on Novitan Nalle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?