Vielä (ainakin) yhdet lapaset esittelyyn. Novitan Isoveli-langan harmaa ja vaaleanpunainen kerä olivat jo kauan odottaneet käyttöä. Nyt lopulta päätin tehdä niistä lapaset harmaa-vaaleanpunaisen poropipon (ei itse tehty) kaveriksi. Niinpä lapasiinkin pääsi kuvioksi porot ja lisäksi lumihiutaleet. Porojen mallin otin porosukkien ohjeesta. Lumihiutaleet puolestaan parin vuoden takaisista talvisista sukista. Alkuperäiset ohjeet ovat ohuemmalle Nalle-langalle, mutta kyllä ne tähän paksumpaankin lankaan jotenkuten taipuivat. Väriyhdistelmä on vain sellainen, etteivät kuviot kovin selvästi erotu.
Ensimmäisenä neuloin harmaapohjaiset lapaset. Niissä sijoitin pororivin lapasten keskelle ja lumihiutaleita sekä ylä- että alapuolelle. Tämä tuntui lopulta hieman epäloogiselta, joten muutin järjestystä toiseen pariin, jossa porot ovatkin alimpana ja lumihiutaleita vain kolme riviä neljän sijaan. Vaaleanpunaisessa harmaa erottuu vähän paremmin kuin toisinpäin, mutta melko huonosti näinkin. Ehkäpä teen samalla kuviolla myöhemmin vielä yhdet lapaset sellaisilla väreillä, että kuviot oikeasti erottuvat, esim. sininen pohja, valkoiset lumihiutaleet, mustat porot.
Kakkosversiossa käänsin toisen lapasen porot toiseen suuntaan, niin että ne tulevat vastakkain. |
Voi että, onpa tosi kauniit tumput ❤, jos osuisi myyntihyllyllä silmiin, ostaisin suitsait molemmat värimuunnokset!
VastaaPoista