Kukkia ja kissoja

Istutin viime syksynä 235 kukkasipulia muutamaan eri paikkaan pihalla. Muutama krookus puski pintaan jo aiemmin, mutta ne kokivat armottoman kohtalon ja päätyivät pihalla vierailevien pupujussien ruuaksi. Ärsyttävää. Pelkäsin samoin käyvän myös tulppaaneille ja kukkapenkkiin istuttamilleni taisi niin käydäkin, koska sieltä kukkimaan asti pääsi ihan vain muutama, vaikka muistaakseni sinnekin istutin kymmeniä sipuleita. 

Ilokseni autotallin seinustalle istuttamani tulppaanit selvisivät sekä talvesta että eläimistä ja kukkivat juuri nyt todella kauniisti. Tämä on selvästikin hyvä paikka näille, joten ensi syksynä istutan lisää sipuleita. Olisi kiva saada koko seinän mittainen rivistö kukkimaan, nyt näitä riittää vajaalle puolelle seinän mitasta. 

Kaikki sipulit eivät toki olleet vain keväisiä kukkia, joten saan jännittää läpi kesän, mitä muuta pinnalle putkahtaa - jos nyt sitten mitään. Toivottavasti ainakin jotain, ja ainakin koristelaukka Gladiator taitaa jo olla tehnyt nuppuja (siis ainakin jokin näistä on tehnyt nuppuja ja oletan sen olevan laukka).

Tässäpä tunnelmakuvia viime viikonlopulta, sekä kukista että kissoista.

 

Ihanat tulppaanini.


Ja ihana Tupsuni.



Miiru viihtyy hieman oudoissa paikoissa, mutta toisaalta maastoutuu tänne hyvin.


Krookuksista on vain heinät jäljellä, kukkia ei näkynyt, kun ne maistuivat otuksille.

Kätevää, kun omista tassuista saa tyynyn. 


Tupsu ja tulppaanit.

Ostin myös jo muutamia kesäkukkia - ja mansikka-amppelin. 



Tupsun takana olevat nuput lienevät laukkaa. Katsotaan, kun nuput avautuvat.


Eipä uskoisi, että tämä kissaneiti on pian jo 8-vuotias.

Väriloistoa. Voikukkia riittää meidän pihalla!

Tällä kertaa kolosta ei löytynyt mitään, mutta kaipa siellä jotain rapistelevia piileskelee. 

Vähän tylsä kukkapenkki, tuumii Miiru.


Tämä viimeinen kuva on viime kesältä, kun tuo kukkapenkki oli ihan uusi. Sitäkin jännitän, mitkä siihen istuttamistani perennoista on jaksaneet talven yli. 

Kommentit

  1. Isovanhemmillani oli myöskin samanvärinen kissa nimeltään Miiru. Kauniita kukkia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksia?