Sukat tohtorille, osa 2

Eräs tuttuni väitteli tohtoriksi tammikuussa. Kun ystäväni väitteli tohtoriksi 2018, neuloin hänelle lahjaksi "tohtorisukat". Ne tulivat mieleen viikko pari ennen tätä tuoreempaa väitöstilaisuutta, ja päätin tehdä tällekin tohtorille omat sukat. 

Sukissa on samoja elementtejä kuin ensimmäisessäkin parissa, mutta koska vastaanottaja ei pidä vaaleanpunaisesta, piti miettiä toisenlaista väritystä. Vihreä-musta-valkoinen-yhdistelmään päädyin yhden t-paitani perusteella, jossa on samoja värejä ja jonka väriyhdistelmästä olen kovasti tykännyt. En löytänyt näihin kiireessä niin kirkasta ja raikasta vihreää kuin olisin halunnut, joten näistä tuli hieman synkemmät kuin ajattelin, mutta muuten kyllä ihan ok. Sanoisin, että alkuperäinen malli parani huomattavasti. 

Sen lisäksi, että jäsentelin sukkien elementtejä hieman eri järjestykseen (ja poistin osan), paksunsin kaikki tekstit kahden silmukan levyiseksi. Alkuperäisissä ne olivat yhden silmukan levyisiä. Levennys oli mielestäni ehdottoman hyvä parannus ja toi sukkiin hieman sporttista ilmettä. 

Enempää tohtoreita ei olekaan tiedossa ainakaan lähivuosina, koska kukaan tuttuni ei ole vielä edes aloittanut sitä pitkän pitkää tutkijan tietä. 
 


Näitäkin sukkia tuli neulottua etätöissä palavereiden aikana. Tässä kuvassa vihreä väri erottuu hieman paremmin ja kirkkaampana kuin ylemmissä kuvissa. 



 Tohtori sai tietenkin myös kortin: 



Kommentit