Kissojen tammikuu

Kissat ovat jääneet täällä blogissa pitkän aikaa käsitöiden varjoon enkä ole paljon niiden kuulumisia tai mielipiteitä täällä kertonut. No okei, blogi on muutenkin elänyt hiljaiseloa, mutta siltikin kisut ovat jääneet postauksissa vähemmistöön. Sitä vähän paikkaamaan tässä nyt kerralla koko menneen tammikuun kuulumiset kissoilta runsaan kuvamateriaalin kera. 

Vaikka tammikuu oli keskiarvoa lämpimämpi, kinokset hupenivat ja vesisadettakin tuli runsaasti, eivät kissat silti innostuneet paljonkaan ulkoilemaan. Tammikuu on siis pitkälti talviuni- ja tankkausaikaa. 

"Osaan minäkin söpöstellä tällai selälläni, ei ole Tupsun yksinoikeus tällainen asento."

"Joo, tietenkin tiedän, että tuolla nurkassa on puu. Ei silti tarkoita, että siitä pitäisi jotain riemua repiä irti, niin kuin Miiru tekee. No joo, ihan hyvää vettä sieltä saa, vähän vaihtelua normijuomakuppiin."

 

"Mun puolesta tämä puu voisi olla sisällä AINA. Miksi se ei voi olla?"

"Oliko reilua napata kuva just kun toisen kieli on ulkona?"

"Ajattelin auttaa emäntää, kun tiedän, että se huomenna kuitenkin ottais noi koristeet pois."

"Kuka sanoo, ettei me muka ulkoiltais talvella? Tässä yksi todiste, että tosiaankin ulkoillaan."


"Taasko se on siinä sen kameransa kanssa?"

"Ai näytänkö muhkealta? Se on toi talviturkki, sen alla olen kyllä ihan sutjakka. Kai."

"Tämä oli jotain kamalan ahdistavaa ja jotain, mitä en alkuunkaan ymmärtänyt. Yhtäkkiä emäntä vain tuli ja laittoi mut tällaiseen pakkopaitaan. Menin ihan oikosulkuun, ja kyllä vähän loukkaannuinkin. Tulla nyt tuolla lailla turkille."

"Ai mitkä valjaat?"

"Seuraavana päivänä sama kamaluus. Tää ei kyllä ollu niin tiukka kuin edellisenä päivänä, mutta silti. En tykkää."


"En mä silti viittiny suuttua emännälle, vaan tulin sen viereen sohvalle nukkumaan."


"Niin, olen tässä taas. Tykkään tästä unipaikasta, jos et oo huomannu."

"Luulen, että ymmärsin ne valjaskokeilut, kun meidät lastattiin autoon ja matkasimme jonnekin meille ihan uuteen paikkaan."

"Enimmäkseen pysyttelin kaiken varalta sohvan alla täällä, mutta eihän siellä koko aikaa jaksa olla, niin jaloittelin välillä ympäri tätä kämppää."

"Olisin voinut jättää tämän retken kokonaan väliin, jos minulta olisi mitään kysytty etukäteen. Sohvan alus tuli kyllä tutuksi, mutta lopulta päätin, että tämä yläkerta oli kuitenkin ihan jees paikka. Sain olla täällä aika rauhassa."

"Niin, ne valjaat. Tämä taisi olla toinen kerta, kun niitä kokeiltiin "tositilanteessa". Näytän ehkä menevän eteenpäin, mutta tosiasiassa peruutin voimakkaasti. Luulen, että olisin onnistunut peruuttamaan ulos koko valjaista, ellei emäntä olis napannut syliinsä. Mutta hyvä kun otti, oli pelottava paikka."

"Siihen retkeen kuului tietysti myös inhokkiani eli automatkaa. Puh!"

"Koti on paras paikka!"

"Ja varsinkin tämä MUN tuoli."

"Arvasin, että saan emännän huomion, kun oonkin sohvalla tällai."

"Jokin tässä pikkutyynyssä vetää puoleensa."

"Joo, mulla on sama."

"Sain just tällaisen uuden nukkumisalustan, vai mikä lienee."

"Tämäkin on kuulkaa taitolaji, tämä nukkuminen."

"Aa että, onpas mukavaa."

"Minä leivon, emäntä neuloo. Se varmaan kohta esittelee teille tuon puseron, jota se on koko tammikuun neulonut."






















































Kommentit